Kuulumisia taasen . PItää nykyää aina jotenkin maistella ensin ihan itsekseen miltä päivät on tuntunut ennen kuin ne saa tuotetua ulos kirjoituksena.  Mutta siis pari päivä taas vierähtänyt viime päivityksestä 

Maanantaina iltapäivällä vietiin isot tytöt leireilemään. Tytöt jäi sinne mieluusti ja mukavan tuntuisia isosia ja leirikavereita tuntui olevan kaikki.  Kun oltiin viety isot leireilemään lähdettiin miehen ja minikääpiön kanssa hiljaisuutta pakoon prismaan ja kauppareissun jälkeen käytiin vielä kaffittelemassa kaverin luona. Illalla sitten me minikääpiön kanssa kotiin nukkumaan ja mies yövuoroon töihin. 

 

Tiistaina aamulla sitte ei ollutkaan kuin yksi lapsi seurana, oli muuten HILJAISTA. Mummo tuli meidän kanssa siivoilemaan tai mummohan sen suurimman työn teki  ja me minikääpiön kanssa leivottiin kakkupohja pakkaseen viikonlopun synttärijuhla vol 1 varten.  Iltapäivällä tuli kaveri lapsensa kanssa kaffelle joten oli sitten seuraa niin äidille kuin tyttärellekkin.  Ilta meni sitte miehen ja minikääpiön kanssa hiljaisuutta ihmetellen. 

Keskiviikkona eli tänään aamulla mentiin minikääpiön kanssa leikkikentälle. Olin jo eilen sopinut alustavasti kaverin kanssa sinne leikkitreffit ja oli kiva mennä kun tiesi että leiksalla on seuraa. Pari tuntia siinä sitten leikittiin ja sen jälkeen lähdettiin hakemaan isoja tyttöjä kotiin. Tytöillä oli ollut kivaa. Kivuuden kuuli kaikesta mutta niinkuin arvasinkin oli molemmat tytöt aivan rättipoikki väsyjä. Molemmilla oli pinnat aika kireellä ja itku tuli pienemmästäkin. Päätettiin yhteistuumin että haetaan tytöille leffa makuunista ja sitä he voivat sitten katsella ja pötkötellä ja huilia hieman ennen illan jalkapallo treenejä. Minä jo väläyttelin että treenit jätettäisiin väliin mutta kun nuo nyt sinne halusivat niin en lähtenyt heiltä sitä kieltämään. Jalkapallo treenit meni ihan kivasti mutta sen jälkeen tytöt olivat tietysti tuplasti väsyjä ja välillä he kikattivat hysteerisesti ja välillä itku tuli pienemmästäkin. Minikääpiö sekoitti tietysti soppaa niin paljon kun vain ehti... ikävä kun oli tyttörukalla ollut siskojaan.  Nyt nuo nukkuu kaikki kolme ihanuutta omissa sängyissään.  Olen kyllä hurjan ylpeää rohkeista tyttösistäni!

 

Sellaisia yleiskuulumisia siis viime päiviltä.

Muita kuulumisia on hyviä ja huonohkoja ja sitten semmoisia joita en osaa vielä oikein mieltää miksikään muuksi kuin peloksi. Eli jos aloitetaan huonoista tai huonohkoista. Jalkoja sattuu. Ja nyt en tarkoita mitään pientä kipua van ihan joka ikinen askel on tuskaa. Särkylääke tappaa suurimman terän ja buranaa onkin tullut napsittua ihan kohtuullisesti.  Tänään  tuntui jalat hieman paremmilta ja ajattelin että jos vaikka lenkille koiran kanssa.. noh tietäähän sen... ei hyvä ei olenkaan. Tai aluksi kun pääsi liiikkeelle kipu tuntui turtuvan pois mutta kun pysähtyi niin tuntui kuin puukolla olisi vedelty reisiluita. Ihan itku tuli pelkästä kivusta. Mies ehdotti että hakee auton ja hakee minut sillä kotiin mutta sitkeenä kävelin kuitenkin reilun kilomerin matkan myös takaisin. Taaskin liikeessä kipu laantui mutta pysähtyessä oli tuskaa. Kauppareissu meni kärryissä roikkuen ja jokaista turhaa askelta tuli mietittyä moneen kertaan. Onneksi tämä kipu menee nyt sillai aaltoille että ehkäpä huomenna on jo parempi jalka päivä, uskon siihen. 

Hyviä uutisia on sitten se että nyt kun on saanut huilia niin jollakin tavalla tulevaisuus näyttää valoisammalta. Vieläkin väsyttää kovasti ja välillä tuntuu etten jaksaisi muuta kuin nukkua mutta nyt jo toisaalta jaksan miettiä sitä että jos tämä kipu ja väsymys  joskus tästä loppuu niin on taas mukava mennä töihin ja mukava nähdä ihmisiä. Ja muutenkin kun on antanut itselleen luvan olla väsynyt niin kun ei sinnittele koko ajan ihan jaksamisen äärirajoilla niin ei tule itkettyäkään niin paljon. Eilen illalla sen oikeastaan tajusin kun katselin telkkaria että "joo, en ole tainnut itkeä väsymystä kertaakaan tämän viikon aikana."  Sitä sanoisin jo saavutukseksi koska vielä pari viikkkoa sitten meni illat aika usein kyynelehtien lasten nukkumaan menon jälkeen. Toki asiaan on varmaan auttanut ihan vaan puhuminenkin ja sen ymmärtäminen että ne tärkeät ihmiset elämässäni ei minua tuomitse siitä että en jaksanutkaan sinnitellä ja olla vahva. Joskus ne vahvimmatkin murtuu ja uskon että tämä on hyvä koulu, kun tästä selviää niin löytyy taas voimaa olla eheämpi ja nauttia elämästä ihan eri tavalla. Siihen uskon ja sillä jaksan.

Sitten niitä asioita joihin en osaa oikein suhtautua. Eli keskussairaalasta tuli soitto. MInut on nyt sitten siirretty heidän asiakkaaksi ensimmäinen ajatus on oli pelko, eli taidan oikeasti olla sitten sairas jos he siellä haluaa minua tutkia. .. Tiistaina soitti sisätauti osastolla hoitaja joka kyseli hieman aikatauluja, kilometrin pituinen lista tutkimuksia on tulossa ja ne tulisi saada hoidettua mahdollisimman pian. Miksi pian??? Ja taas järkevä minä tietää että tottakai tämä on hyvä juttu että tutkitaan, tämä on erinomainen juttu kun tutkimukset hoidetaan pian koska sitten päästään eteenpäin asioissa myös pian ja tämä on LOISTO JUTTU. Mutta silti pelottaa. Lääkärikammo nostaa päätään....En osannut kysyä tutkimuksista mitään muuta kuin että eihän ole pakko jäädä yöksi tutkimus vaiheessa. Ei tarvitse, hyvä niin. Kyllä minä ne muuten selviän kunhan ei yöksi tarvitse jäädä. Tutkimuksista tulee kuulemma tarkat ohjeet sitten kotiin joko tällä viikolla tai ensi viikon alussa.  PELOTTAA mutta uskon että selviäväni, se on jotenkin lohdullista. Lohdullista on myös se että tiedän että en ole yksin. Olen saanut kuulla jo useammasta suusta että minulla on ystäviä jotka ovat valmiit tulemaan minun mukaani sinne sairaalaan ja vaikka pitämään minut penkissä kiinni että siellä uskallan olla. Ja tiedän että ne henkilöt tulevat sen tarvittaessa myös tekemään ja senkin takia aion olla rohkea ja selvitä niin noista tutkimuksista kuin tulevista toimenpiteistäkin. MInulla on ihmisiä jotka luottaa minuun ja ihan sen voimalla taidan itsekkin alkaa luottaa itseeni. Kyllä minä selviä, monesta on selvitty voittajana niin kyllä minä yhdet tutkimuksetkin selätän,.... Pelottaa mutta selviän, eikö niin?

 

Mutta sellaista tällä kertaa. Huomiselle ei kummempia suunnitelmia. Kaikki lapset kotona joten eiköhän tytöt hoida puuhauspuolen.  Kaveri tulee käymään kahvilla ja muuten vain huilia ja oloilua eli samaa kuin viime päivät noin muutenkin. Jotain liikunta huutaisi kroppa mutta näillä jaloilla ei oikein suuria liikuta, tosin uimahallia voisi ehkä ajatella.... Mutta jätetään mietintämyssy yöksi päähän,  sehän voi olla että aamulla on pää täynnä ideoita.