Jotenkin haikeita fiiliksiä...  Aikaa on liian vähän. Tänään nappasin ipanat tuohon sohvalle kainaloon... Istua möllötettiin siinä sylikkäin...luoja kuinka minulla onkaan ollut ikävä noita hetkiä. Keskimmäinen alkaa itkeä, "Äiti sie et oo ikinä enään kotona, me ei olla ikinä yhdessä...", "Äiti kaikki oli kivempaa ennen kuin sie menit töihin..."...itku muuttuu kiljumisesti ja hengen haukominen alkaa. Rutistan tyttöä tiukasti... en voi sanoa mitään, mitä se hyödyttää...Vanhin yrittää hauskuuttaa ja saada tilanneta laukeamaan...minä olen vaan jotenkin niin väsynyt että kyyneleet alkavat valua pitkin poskia.... haluan enemmän aikaa...TARVITSEN ENEMMÄN AIKAA... hetken kuluttua eskimmäinen toteaa "äiti... olisi kiva olla kaikki yhdessä..." Samoja ajatuksia minulla on ollut.  Olisi kivaa jos olisi enemmän aikaa. "Kaikki oli jotenkin paremmin ennen kuin sie menit töihin..." lisää tyttö vielä kyynelehtien...

Töihin paluun alkushokki on jo laantunut. Töissä tiedän että osaa ja tiedän että olen suht hyvä työssäni... ja aamuisin ei pelota enään.   Välillä  ahdistaa aivan suunnattomasti...ahdistaa kun töissä näen että kotona soitetaan... ahdistaa vaikka ne olisi iloisia soitteja... ahdistaa kun ei voi olla jakamassa sitä iloa mikä lapsilla on. Työpäivän jälkeen kun kotiutuu puoli kuuden maissa ja lapset käy nukkumaan viimesitään puoli kahdeksalta jää ilta aika lyhyeksi ja se kun tietää että ilta jää lyhyeksi tulee siten ladattua niihin kahteen tuntiin aivan liikaa odotuksia, samoin kuin vapaa päiville on odotukset nin korkealla että sitten kun kaikkea ei ehdkkään niin meinaa sydän murtua ja sitten ahdistaa taas. "äiti ehditäänkö miloin uimaan, äiti milloin mö luistellaan mitens hiihto eiks me koskaan ehditä...." Kaupassa pitäisi käydä kun jääkaapissa on vain valo ja ystäviäkin olis kiva nähdä.... mie en tajua miten ihmiset hoitaa tämän homman sekoamatta, siis työn, vapaa-ajan ja perheen yhdistämisen.

Tänään katsoin kun keskimmäinen teki eskariläksyjään. "isiii, tuu tarkistamaan.." kuului pienestä suusta.. Isi tule tarkistamaan... tottakai se pyytää isiä koska minä en ole ikinä kotona normaalisti niitä läksyjä tarkistamassa mutta hetken pienen tuntui pahalta... tuntui tosi pahalta. Samoin tänään on kummitellut vanhimman opettajan lausuma juttu vanhempain illasta taannoin. Opettaja hymyillen kertoi kuinka hänestä on hassua kun oppilaat kutsuvat häntä äidiksi.... Minusta siinä ei tänään jotenkin ole ollut mitään hassua...

Tänään minulla niin riittämätön olo, riittämätön lapsilleni ja riitämätön itselleni. Mies yrittää tapansa mukaan löytää ratkaisua ja minä haluan vaan vajota sohvan nurkkaan ja itkeä pahan olon pois.

Tiedän että huomenna on jo parempi päivä.. Tiedän että tämä olo ei kestä kauan ja viikon päästä kun luen tätä tekstiä en enään muista tätä tunnetta mutta nyt...juuri nyt päässä soi sanat... "Äiti..kaikki oli jotenkin paremmin sillon kun sinä olit vielä kotona...."