Voi helvatten... kuinka monta yötä voi nähdä painajaisia..., aiheet vaihtuuu mutta joka ikinen yö, joka ikinen yö saan herätä sydän pamppaillen. Viime yö ei siis tehnyt poikkeusta mutta onneksi kävin nukkumaan jo ajoissa, siltä kaaduin sänkyyn ja nukuin hyvin tuonne kahteen asti, sen jälken alkoi painajaiset ja päänsärky, aamulla ehkä johtuen noista yö unista paineet oli taas jotain painokelvotonta. Painajaisten lisäksi olen kolme kertaa VAIN kolme kertaa meinannut romahtaa suuremmin tuosta tulevasta lääkäri keikasta. Muun ajan olen pystynyt kuvittelemaan että se on vielä jossakin kaukana tulevaisuudessa ja odotan ihme parantumista ennen sitä, huomaankin että jos asiasta puhun että olen vaihtanut sana muotoa että "Jos menen lääkäriin..." en enään puhu että KUN menen lääkäriin...... Päätinkin että en puhu asiasta, en ajattele niin ehkä se menee ohi, siis se kammo. Siitä huolimatta eilen huomasin että alan vetää henkeä liian lujaa, sormet puutuu ja sydän hakkaa ja tuon tunteen sai aikaseksi ihan vaan kun mies kysyi että monelta se sinun lääkäri olikaan maanantaina (siis ensi viikolla). Mies huomasi tilanteen ja antoi asian olla. Kaksi muuta kertaa onkin sitten ollut sellaisia että roikun vessan pöntöllä ja oksennan sisukalut ulos ja silti olo ei helpota. Jokin painaa kurkkua. Mistä tuo johtuu kysyy mies ja minä en tiedä, voi kumpa osaisisin selittää. Olisi ehkä helpompi muiden ymmärtää jos itse sen tajuaisin. Mies ei ymmärrä, yrittää ymmärtää ja olla tukena mutta silti hän ei ymmärrä, kuinka hän voisikaan kun en tajua itsekkään. Jotenkin tämä kerta tuntuu vielä vaikeammalta... 

Onneksi minulla on nuo ihanat ipanat. Päivät menee joko töissä tai heidän puuhiaan kuulostellen, ei ehdi ajattelemaan. Eilenkin olin niin onnellinen nähdessäni tyttöset että koko isojen tyttöjen tanssi ajan olisin vain halunnut rutistaa minikääpiötä sylissäni, ikävä tuntui olevan kauhea, ei oltu nähty moneen tuntiin. On helpompi kun voi keskittyä tyttöihin. 

Eilen sillä välin kun minä oli töissä oli isot koulussa ja minikääpiö kerhossa. Koulun jälkeen mies oli vienyt tytöt uimaan. Minikääpiö oli uinut altaan toisesta päästä melkein toiseen päähän, ja isotkin olivat olleet mielissään uimareissusta. Uiminen taitaakin olla juttu johon nuo ei kyllästy ikinä. Kolmas päivä putkeen ja silti he ovat innosta soikeena ja vanhin heti tässä aamusella tarkisti että " Kai me keskiviikkona viimeistään mennään uimaan?"  Iltasella kun kotiudun töistä lähdettiin minä ja tytöt tanssikoululle ja mies lähti juoksulenkille. Isoilla tytöillä oli oikein hieno tanssiesitys ja itse asiassa ensimmäinen kerta kun heillä oli semmoinen tanssi josta he itse tuntuivat nauttivan ja jossa oli niille kunnolla haastetta. Tähän asti tanssit on olleet koreografialtaan paljon lyhyempia ja helpompia. Sillä välin kun isot tanssi minä jutustelin Tarun kanssa ja halin minikääpiön hengiltä, tytöllä vaan ei tainut olla ihan yhtä kova ikävä kuin minulla joten hän ei ihan niin tiiviisti sylissä pysynyt kuin olisin halunnut  Tanssin jälkeen kotona isoille kunnon halit ja pusu ja seitsemän jälkeen minä lähdin zumbaan, pitkästä aikaan, jotenkin nyt on tullut tosi pitkä väli viime zumbaan, miehen työvuorot ei ole oikein satunut hyvin zumbaamista ajatellen ja muutenkin viime viikon olo oli aika nuuppa. Tällä viikolla yritän hieman useammin. Zumbasta kotiuduttua suihkun kautta sänkyyn ja loppu tulikin kerrotua jo alussa...

Tänään onkin sitten mummon hoito päivä. Eli isot lähtee kouluun, minä töihin ja mies nukkuu yövuoron jäljiltä joten mummo tulee minikääpiön kanssa tänne. Iltasella minulla ja isoilla tytöillä on jumppakerho ja sen aikaa minikääpiö viettää isänsä kanssa. Kiireinen päivä on siis tulossa mutta hyvä niin, eipä ehdi ajattelemaan.