Eilen kun tulin töistä kuului meiltä iloinen höpinä, ranskalaisten tuoksu iski vasten naamaa ja seitsemän lasta sinkoili sinne tänne.  Ihanaa ystävät olivat tulleet kylään!!!!!! Siinä sitten porukalla ruokittiin lapsia, tai siis minä nyt en varsinaisesti tehnyt mitään, kunhan vaan nautin ja katselin kun tuntui niin kodikkaalta ja mukavalta katsoa niiin omia kuin muidenkin lapsia ja aikuisia kun he touhusivat. Jokainen kertoili omia juttujaan ja jutut rönsyili aihepiiristä toiseen. Helppoa yhdessä oloa sanoisin. Ja ei olisi voinut parempaan saumaan sattua tuo yhdessä olo, tarvitsinkin sitä aika kipeästi.

Kun ranskalaiset olivat pelliltä hävinneet parempiin suihin oli herkkujen vuoro. Mutakakkua, jotain muuta kakkua, piparia, jne... kannatti tulla töistä kotiin . Joka kerta sitä jaksaa ihmetellä kuinka virkistävä vaikutus ystävillä loppuen lopuksi onkaan. Vaikka takana oli työviikko ja töissä taas kerran kylmä ja hytistelevää niiin silti kun tuli kotiin, avasi oven ja kuuli kaikkien äänet ja näki touhuavat tenavat niin jotenkin sitä vaan saa imettyä tuosta niin paljon energiaa että eilen illalla en edes tapanani mukaan kaatunut sänkyyn puoli yhdeksältä vaan jaksoin jopa keskustella miehen kanssa ja nauraa.   Ystäväiset, mikä ihana voimavara, (Ja Asko, tarkoitin mie siuukin  )  

Tänään on sitten lauantai. miehellä olisi ollut tai onkin ainut vapaa lauantai sitten mies muistiin mutta se menee hänellä nyt tällä kertaa hirvimetsällä joten olemme tyttöjen kanssa ihan naisseurassa tänään. Ulkona sataa kuin saavista kaatamalla joten hieman tässä mietiskelen että mitä sitä tekisi. Tessa pitää lenkittää kohta sateesta huolimatta mutta muuten varmaan sisäjuttuja ainakin suurimmaksi osaksi. Uimahallia tai hoploppia olin hieman suunnitellut mutta täytynee nyt katsoa mihin sitä ryhtyisi. Nyt tytöt leikkii kotia tuolla yläkerrassa ja koska leikit kerran sujuu niin saavatkin rauhassa leikkiä. Ehkäpä Leffa makuunista ja möllötystä, sekin kuulostaisi mukavalta.

Mutta sitten vakavampia mietteitä...

Huomenna on vielä tyttöjen tanssit ja sitten alkaa tytöillä syysloma. MInä ja mies ollaan alkuviikko töissä tai no siis miehellä alkaa taas jo huomenna, joten mummo tulee tyttöjen kanssa ma-ke päiviksi. Torstainahan minä lähden sitten tyttösten kanssa sinne Ruotsin risteilylle ja mies jatkaa töiden pahtamista. En malta odottaa risteilyä eikä oikein tytötkään mutta keskimmäinen kyllä aika hyvin kiteytti minunkin mietteet sanomalla eilen että "Äiti tosi kiva lähteä sun kanssa mutta olishan se kiva joskus mennä yhdessä koko porukallakin....."  NIinhän se olisi....

Harmittavan vähän sattuuu miehen kanssa noita yhteisiä vapaita jolloin voitaisiin koko perheen kesken tehdä jotain tai vaan olla yhdessä mutta toisaalta se kertoo sitten siitä että aika usein on meistä jompi kumpi kotona lasten kanssa. Sekin tietty tosi tärkeää. Jotenkin sitä vaan joskus, edes joskus olisi kiva kokeilla miltä tuntuisi olla useampi viikonloppu yhdessä vapailla, nyt kun en edes muista semmoista viikonloppua että miehellä olisi ollut edes vapaata viikonloppua tai edes yhtä vapaa päivää viikonloppuna.... NO elämä on, pitää vaan olla onnellinen että on töitä mutta välillä sitä tuntuu että elo on pelkkää "Mina ja lapset" tai "mies ja lapset", mitä teitte Isin kanssa tänään? entä mitä äidin kanssa...? jotenkin meillä on hävinnyt semmoinen yhdessä olo. Enään ei edes tarkistella ehditäänkö yhdessä vaan tarkistellaan, ainakin minusta tuntuu siltä, että onko lasten kanssa olevalla auto käytössä vai ei, onko mahdollisuutta mennä uimaan vai ei....Kuka hoitaa viemiset ja hakemiset ja kuka on missäkin. Elämä on aika kalenterin kanssa elämistä, päivät aika minuutti aikataulutettuja.

Seuraavaa vapaata viikonloppua tai edes sitä yhtä miehen  vapaa päivää viikonloppuna odotetaankin sitten kuin kuuta nousevaa ja sitten kun se joskus koittaa on siihen yhteen tai kahteen päivään ladattu niiin paljon odotuksia ja niin paljon tunnetta että tietäähän sen mitä siitä seuraa... Joko yksi maailman täydellisimmistä päivistä tahi sitten juuri sen vasta kohta. Yhteisiä vapaita ei halua hukata mihinkään "turhaan" ja paineet loisto päiville on aika suuret. Samoin koska yhteisiä vapaita on vähän tulee ne käytetttyä sitte siihen koko perheen yhdessä oloon...Joskus mietinkin että milloin olen ollut miehen kanssa kahden siis kotona tai edes kaupassa... en kyllä muista.... Onkohan nämä nyt sitten ne Ruuhkavuodet josta olen kuullut puhuttavan????? Tuntuuko kenestäkään muusta että välillä tekisi mieli viheltää peli kokonaan poikki, kerätä ne rakkaimmat ja hautautua sohvan nurkkaan pakoon pahaa maailmaa? Siellä sohvan nurkassa ei olisi kiirettä, ei töitä eikä harrastuksia, siellä ei kukaan miettisi seuraavaa päivää ja aikatauluja, siellä vaan oltaisiin, rutistettaisiin kovaa ja annettaisi aikaa toisilleen.....  

NIin typerältä kuin se kuulostaakin minulla on ihan kauhea ikävä omaa perhettäni, siis sitä koko perhettä!! Sitä perhettä joka ahtautuu autoon ja kipittää kodalle paistamaan makkaraa, sitä perhettä joka ostaa kauhean säkin karkkia makuunista ja linnottautuu sohvalle kastomaan piirrettyjä, sitä perhettä joka menee koko porukalla uimahalliin ja hyppii hölmöjä hyppyjä ponnahduslaudalta. Sitä KOKO PERHETTÄ joka nauraa ja kikattaa hölmöyksille.  Sitä perhettä jolla ei ole koko ajan kiire ja sitä perhettä joka ei ole koko ajan joko minä ja lapset tai mies ja lapset..... Mihin se perheeni katosi.....