HUHUUU... Täällä sitä ollaan ja hengissä vielä. Viimeisestä päivityksestä on niin paljon aikaa että eräs ystäväni luuli jo että olen ainakin kuollut, toinen vanha vanha kaveri epäili että olen  eronnut, karannut tai muuten vain seonnut kun minusta ei kuulu mitään. Mutta ei, täällä sitä vielä porskutellaan hyvissä voimin.

Syy blogin päivittämättömyyteen on ihan muualla... tekisi mieli sanoa että kiire mutta tosia asiahan on että kyllähän sitä aikaa saisi aina jotenkin raavittua kasaan jos haluaisi oikein todella... eli oikea syy on siis laiskuus. Päivät kun juoksee tukka putkella niin helposti sitä sitten illalla kaivautuu mielummin sohvan nurkkaan siihen rakkaaseen kainaloon kuin että istuisi koneelle naputtelemaan.   Siinä muuten sitten samalla vastaus toselle kaverilleni jota en ole nähnyt sitten lukio aikojen... eli en ole eronnut enkä karannut, ja se sama poika siinä vierellä vielä kulkee kuin silloin joskus ammoisina aikoina...  Mottoni on "Hyvää ei kannata vaihtaa eikä täydellisyyttä voi parannella." :D

Mutta siis... mitä tässä on nyt sitten tullut tehtyä sitten viime päivitysten... Niin kuin aina varmasti lapsi perheissä niin kiirettä on riittänyt, jalkapalloilua, töitä, uintia, telinevoikkaa, omia harrastuksia, miehen harrastuksia, esimurkun kiukunpuuskia, keskimmäisen koestressiä, minikääpiön kanssa tahtojen taistelua, minun työmatkoja, miehen  kursseja, kiirettä ja suunnittelua, välillä ihan sitä minuuttiaikataulun kanssa pelaamista, kuka hakee kenetkin ja missä välissä. Riitoja ja rakkautta sopivassa suhteessa, ihania hetkiä yhdessä.... eli kaiketi elämää. Sitä meillä on puuhattu, kiireistä ja antoisaa elämää.

 

Nytpä jos teille jotain pieniä palasia sieltä keskeltä elämää jakaisin...

Likkojen syysturnaus.. se kaiketi ensimmäisenä mieleen tulee.  Tuossa viime viikon loppuna minä olin reissussa (siitä lisää kohta) ja likoilla oli syysturnaus hallilla.  Likkojen joukkue on iso ja siitä oli saatu yhteensä kolme peliporukkaa. kaksi missä oli kauemmin pelanneita ja yksi missä oli uudempia tyttöjä. Uudemmat pelasi –05 poikia vastaan ja kauemmin pelanneet  -04 poikia vastaan.  Meidän likat pelasivat siis noita vanhempia poikia vastaan ja hyvin pelasivatkin.  Yksi voitto ja kaksi tiukkaa tappiota. ja kuulemma oli tytöt pelanneet tosi hyvät ottelut… eli kehitystä on tapahtunut vuodessa kovasti…. ei enää vie isot pojat tyttöjä ihan miten sattuu  vaan nämä pistää kampoihin oikein tosissaan ja näköjään ohikin . HYVÄ LIKAT!!!  Kaikkien kolme porukan pelit olivat menneet kivasti. ja kaikilla jäi hyvät mielet peleistä.   Tuossa turnauksessa jaettiin myös henkilökohtaiset taitomerkit. Tänä vuonna keskimmäinen oli pujotellut itselleen pronssimerkin, hyvä Tuuli. Vanhimmalta jäi merkki saamatta yhden sekunnin takia mutta se ei onneksi tyttöä haitannut.. Henkilökohtaisten taitomerkkien sekä  pelien lisäksi oli tuolla turnauksessa ollut myös joukkuetaitokisan palkintojen jako. Tyttöjen joukkueesta muutamat tytöt (meidän likat mukaan lukien) osallistui tuossa pari viikkoa sitten joukkuetaitokisaan. Taitokisassa siis oli pujottelua, pompottelua jne….Kaikki tytöt olivat jo suoritustensa jälkeen sitä mieltä että ihan hyvin meni ja hyvät mielet jäi kokemuksesta. Itse olikin jo hieman unohtanut koko kilpailut mutta tuossa sunnuntaina sain viestin reissulleni että tyttöjen joukkkueen pitää mennä palkintojen jakoon … eli joukkuetaitokisa oli mennyt hyvin. Ja kuinka hyvin… HOPEA sija ja iso pokaali napsahti tytöille palkintojen jaossa. Oli kuulemma ollut poikajoukkueiden naamat ikuistamisen arvoiset kun tyttöjoukkue oli käynyt pokkaamassa pokaalin haltuunsa. Olin ja olen kyllä sanomattoman ylpeä koko tuosta joukkueesta,  suurella treenauksella on likat tehneet sitkeästi töitä kehittymisen eteen ja nyt sitä kehitystä sitten näkyy tulleen.

Eli siis isojen likkojen päivät on olleet yhtä jalkapalloa ja hienoin tuloksin.

Mitäs sitten muuta… No jos vaikka siihen minun reissuun sitten tässä välissä. Eli tuossa viime viikonloppuna soi lauantaina aamulla kello hyvin hyvin aikaisin ja matka kohti Pietaria alkoi. Kyseessä oli ”työmatka” eli työkamujen seurassa siis mentiin. Junamatka meni mukavasti ykkösluokan palvelusta nauttien ja rajamuodollisuudetkin hoitu kätevästi junan liikkuessa, ei jonotteluja eikä  odottelua. Pari tuntia kesti juna matka ja sitten oltiinkin jo Pietarissa. Ja se jos joku on paikkana aika… miten sen edes muotoilisi… Palatseja, kalliita autoja, ihmisiä, merkkivaatekauppoja, kultaa ja kimallusta,  kirkkoja, yhdellä sanalla mahtipontista.  Kävi kyllä mielessä että missäköhän ne ”oikeat ihmiset” siis normaali väestö asuu ja shoppailee koska tuolla alueella missä me pyörimme oli hintataso niin kaukana kohtuullisesta että oikein hirvitti.  Lauantain kun juna saapui Pietariin menimme metrolla hotellin lähelle. Missään en ikinä ole nähnyt niin hienoa metroa kuin tuolla oli. Koska metro linja kulkee Nevan alla oli se tietenkin aika syvällä ja ne rullaportaat joihin menimme päästäksemme metrotunneliin tuntui laskeutuvan ikuisuuden. Alussa ei pohjaa näkynyt ollenkaan. Hienoisesti huimasi kun portaat vaan tuntui laskeutuvan ja laskeutuvan kohti maailman pohjaa. Samalla siinä ihmetellessä pääsi ihailemaan pieniä yksityiskohtia koristeissa.  Itse metromatka oli hyvin samanlainen kuin muissakin suurkaupungeissa. Ihmiset tungettuna pieniin tiloihin ja jokainen yritti pitää kiinni jostakin metron kulkiessa paikasta a paikkaan b ja sitten metro linjavaihto ja vielä paikkaan c. Kätevä kulkuneuvo mutta täytyy kyllä sanoa että tälläiselle ”maalaiselle” joka ei pahemmin ole joutunut metroissa matkustella ja muutenkin ihmismääristä ahdistuva niin tuo ei ehkä ole ihan kivoin paikka olla. Mutta kätevää ja nopeaa kyllä.  Metrolla mentiin siis hotelliin viemään kamat sinne ja siitä sitten kävellen ihmettelemään kaupunkia. Päivän aikana käveltiin ihan käsittämätön määrä, käytiin jokiristeilyllä joka antoi kaupungista taas ihan erilaisen kuvan, tosin kuvaa halllitsi edelleen kaikki suuri ja mahtava, mikään ei ollut pientä, siroa ja hillityä vaan kaikkeen sisältyi hurjasti kultaa, koristeita ja isoja rakennuksia.  Iltasella mentiin syömään hyvinkin perinteisen venäläiseen ravintolaan. Näin kasvissyöjälle tuo ei ehkä ole ihan taivas mutta sain syödäkseni. Tosin paikallinen ruoka oli hyvin rasvaista ja olo olikin aika rasvalla kyllästetty.  Ruokailun jälkeen läksimme tutustumaan paikalliseen Chaplin clubiin. Ihana pieni paikka, jossa tarjoiltiin ruokaa (me syötiin vain jälkiruuat siellä)  ja juomaa pöytiin ja samalla  esiintymislavalla oli tämmöinen caparee tyyppinen esitys, ranskalaisia lauluja teatterilla höystettynä. Välispiikit tuli tietenkin venäjäksi ja se hieman tietenkin vei parhaimman terän esityksestä kun ei ollut mitään hajua siitä mitä muut nauroivat jne mutta kaikkiaan ihan mukava paikka ja mukava ilta. Tuolta me sitten lampsittiin useampi kilometri hotellille ja puolilta öin, osan porukasta jäädessä vielä pubiin istumaan, oli minun todettava että vanha ei jaksa enää, jalat huusi tuskissaan ja uni painoi silmiä, joten ei muuta kuin hotellille ja unta palloon.  Sunnuntai aamuna kello herätti puoli kahdeksalta ja sitten aamupalalle ja taas hieman katuja kiertelemään. Työkamun kanssa käytiin etsimässä muutama geokätkö ja käytiin matkamuisto torilla, tosin hinnat oli niin päätä huimaavat että hankintoja ei kyllä tehty.  Yhdeltä lähdettiin sitten hienoimpaan paikkaan jossa olen eläissäni ruokaa syönyt. Meillä oli tarjolla Hotelli Europan Brunssi ja  täytyy sanoa että se oli kuin eri maailmasta. Paikasta voisi kirjoittaa kirjan mutta jos nyt vaikka lyhyesti yritän sanoin kuvata teille hieman sitä paikkaa.  Itse hotelli on upea, siisti ja hulppea mutta tuo brunssi… kun mentiin sisään niin meidät ohjattiin pöytäämme. Tarjoilija auttoi meidät istumaan ja sen jälkeen tarjoilija laittoi lautasliinan jokaisen asiakkaan polville. Tämän jälkeen tuli laseihin shamppanjaa ja sitä sitten tulikin. Kerran kävi niin että minun lasi pääsi tyhjäksi, se ehti olla tyhjänä siis noin 30 sekunttia kun se taas täytettiin mutta muuten aina kun lasista oli hieman siemaissut niin tarjoilija kävi sen huomaamattomasti täyttämässä. Samalla tarjoilija tarkkaili tyhjiä lautasia  jne. Eli kun lautanen oli tyhjä se hävisi samantien nenän edessä eikä ikinä tarvinnut odotella mitään vaan tarjoilija oli vieressä ja suunnilleen luki ajatukset.  Niin ja nyt vielä todettakoot että shamppanja oli ihan oikeaa shamppanjaa ja aivan hurjan herkullista.  Ruoka tuolla paikassa oli buffet tyylinen eli itse käytiin hakemassa mitä haluttiin ja tarjontaa oli vaikka mitä. Oli mätejä, ostereita, äyriäisiä, lihaa, salaatteja , sushia.. ihan mitä vaan ikinä olisi edes osannut toivoa. Lämpimiä ruokia oli valmiina vaikka mitä mutta lisäksi siellä oli raakoja kaloja ja lihoja joista pystyi valitsemaan minkä halusi syödä ja kokki kokkasi sen sinulle siinä silmiesi edessä… ja ruoka oli HYVÄÄÄÄÄÄÄ!!! Siinä siis vasta alku ja pääruoka mutta  niin kuin ne jotka minut tuntee niin pääasia on tietenkin jälkiruoka pöytä tai pöydät… siellä oli meinaan mistä valita… käsintehtyjä konvehteja, hedelmiä, tuoreita mansikoita, leivoksia, suklaasuihkulähde, erilaisia jälkiruokamehuja, kahveja jos jonkinmoisia  jotka kokki valmisti sinulle siinä silmiesi edessä ensin murskaamalla pavut jne Me syötiin 4 tuntia… siis neljä tuntia. Kun me siinä ruokailtiin oli taustalla koko ajan hillitty elävämusiikki… siis huh huh mikä paikka… Meidän lisäksi siellä oli pääasiassa venäläistä väkeä ja niitä RIKKAITA venäläisiä, tuon paikan brunssi meinaan maksaa semmoiset 125 euroa/henkilö eli ei sinne ihan kenellä vaan paikallisella ole ehkä varaa mennä.   Mutta siis aivan loisteliaspaikka. jopa ehkä niin loistelias että ajoittain tuli semmoinen olo että ei oikein kuulu sinne mutta tunne meni ohi aina kun mätti tuoreita mansikoita, ananasta ja suklaa konvehteja naamaan…   Mutta siis jos ikinä menette Pietariiin ja haluatte luxusta ja teillä on ylimääräistä rahaa niin varatkaa paikka Grand hotel Europan sunnuntai brunssilta, ette taatusti tule pettymään, ellette sitten himoa nakkia ja perunamuussia.   Tuon Brunssin jälkeen käveltiin hotellille josta lähdimme tekemään kiertoajelun bussilla ja se sitten päättyi rautatieasemalle mistä sitten lähdettiin kotia kohti. Ihan mielettömän mukava reissu oli kyllä mutta kyllähän tuo matkustaminen aina verottaa… aikalailla kaaduin sänkyyn myöhään sunnuntai iltana enkä todellakaan iloinnut kellon soitosta maanantai aamuna mutta eiköhän se tästä taas piristy tämä olo tila vaikka täytynee myöntää että nyt vielä tiistainakin tuntuu jaloissa painavalta ja väsyttää.

Väsyttipä tai ei niin  tänään töiden jälkeen aion selättää väsymyksen ja painua juoksemaan. Viikonloppuna tuli käveltyä mutta muu liikunta on jäänyt taas vähiin jos ei eilistä jumppaa oteta huomioon eli eikun lenkkarit vaan jalkaan ja pururadalle, eiköhän ne väsymykset siinä katoa ja jos ei katoa niin saapahan ainakin raitista ilmaa.

Mitäs muuta kertoisin… koirajuttuja kaiketi. Eli Iitu, Tessan pentu, kasvaa kohisten. ja muutaman välipalaksi syödyn laturin johtojen lisäksi se ei ole pahemmin tuhojaan tehnyt. Ihana koko perheen lellikki. Tessa on ymmärtänyt että pentu tosiaankin jää taloon ja elämä sujuu ongelmitta.  Kovasti leikkivät mutta lopulta Tessa aina päättää kaapinpaikan, niinhän se koirilla taitaa aina oll että vanhempi määrää.  Koirien kanssa syksyyn on kuulunut mukavat metsäretket koko porukan voimin ja niitä on tehty paljon ja jatketaan ihan varmasti, koko perheen yhteistä huvia tuo metsässä steppailu.

 

Mutta nyt en enää muuta keksi taikka jaksa muistella. Loppuun pari kuvaa Pietarista ja sitten taas hiljenee täältä päästä muutamaksi päiväksi, ihanaa syksyä kaikille!  Pusuja ja terkkuja!

 

PALATSIN AUKIO:

072-normal.jpg

 

Loistokkaita autoja, Ferrari....

kohtuu%20autoja-normal.jpg

 

068-normal.jpg

Sillatkin on hienoja ja isoja, öisin silta avataan laiva liikenteelle.

052-normal.jpg

Verikirkko:

 

034-normal.jpg

Metron rullaportaat... jatkuu jatkuu jatkuu vaan....Tällä kertaa olemme menossa alhaalta ylös päin.

014-normal.jpg

Kanaalin varrelta... kuvat eivät kyllä anna täysin oikeutta kaikelle mahtavuudelle mitä tuolla on. 

021-normal.jpg

brunssilta:

shamppanjaa-normal.jpgj%C3%A4lkiruoka%20%C3%B6yt%C3%A4%C3%A4-nj%C3%A4kiruokap%C3%B6yt%C3%A4%C3%A4-norm

NAAAAAMMMMMMM!!!