Joku voisi ihmetellä mikä ajaa kotiäidin tietokoneelle klo 08:00 vaikka lapset ovat mummolassa ja edellinen ilta on mennyt HYVIN myöhään riekkuessa. Joku voisi ihmetellä että miten tuo nainen on ylipäänsä saanut itsensä sängystä ylös tähän aikaan. Joku voisi ehkä ihmetellä miten tuo nainen on tähän mennessä siivonnut kodistaan juhlien jäljet, käynyt suihkussa, ulkoiluttanut koirat  ja tarkistanut oman omaisuutensa lisäksi myös miehen omaisuuden olemassa olon edellisen bile illan jäljiltä. Joku voisi ihmetellä että miten tuo nainen vaan istuu siinä koneella sydän ikävää täynnä ja miettii että joku on nyt oudosti... sydämessä on tyhjä paikka. Kukaan ei kiehnää sylissä, kukaan ei vaadi huomiota, kukaan ei perustele kummallisin perusteluin miksi pikku kakkosta on saatava katsoa... kukaan EI VAADI minulta mitään...  Tiedättekö että jos tämä hiljaisuus ei olisi ihan niin kammottavaa voisin tottua tähän. 

Syyllisyys on sitten kumma juttu!

Kummallista että ihminen voi kokea samaan aikaan suurta nautintoa siitä että sai viettää yhden illan , ihan kokonaisen illan aikuis seurassa mutta samalla sisässä jyllää syyllisyys... en muistellut lapsia koko illassa, kymmeneltä minulla kävi kerran mielessä että nukkuukohan ne mutta muuten, eilen olin olemassa  vain ja ainoastaan itseäni varten. Eilen jossakin vaiheessa ajattelin että  voisihan ne lapset useamminkin yökylässä käydä  (edellisestä kerrasta taitaa olla puoli vuotta) mutta nyt tuntuu siltä että lapset kun kotia saan niin en ole ihan heti valmis heistä irti päästämään... en vaikka eilinen oli ehkä yksi elämäni parhaista illoista pitkään aikaan, leijona emo kaipaa poikasiaan!