Perjantai... viikon päästä on jouluaatto...

onko mitään valmiina, onko lahjat pakattu, sukulaisten lahjat viety, ruuat suunniteltu, kakut leivottu?... no EI!!!!!

Alkaako tulla jouluahdistus.... KYLLÄ!!!

MIkä siinä on että tänä jouluna tämä ahdistaakin tavallista enemmän.  MInä tykkään joulusta, harrassanoma ja hiljaisuus, nauravat lapset, enkelit, kynttilät  ja jouluvalot... kukapa niistä ei  tykkäisi.  Tänä vuonna vaan jotenkin... nyt ei tunnu  joululta. Kotona on tontut kyllä ikkunoissa ja ulkona valot puissa, kiitos niistäkin kuuluu mummolle sekä miehelle, itse en olisi jaksanutkaan. Lapset kyselee että monta yötä vielä, mennäänkö kirkkoon, entä hautausmaalle, onko joululauluja, monta kynttilää Jeesuksen pitäisi puhaltaa jos se eläisi, saako kaikki lahjoja, miksi ne enkelit lauloi miksi ne ei puhuneet, oliko Jeesus lapsella kylmä siellä tallissa, pelottiko ne härät sitä vauvaa jne... loputon kyselyn tulva ja näenhän minä että he nauttii kaikesta tästä touhotuksesta, itse en vaan päääse nyt oikein tunnelmaan mukaan. Jotenkin tuntuu että juuri kun olen joulun tavoittamassa se karkaa taas....  joulustressiä ilmeisesti.  Haluaisin niin päästä sisään tuohon lasten intoon mutta jostakin syystä tänä vuonna minusta ei jotenkin ole siihen... olen kai olevinani liian kiireinen.

Eilen  töissä sain tehtyä keskeneräiset työni viimein suht valmiiksi ja töistä suoraan lähdin zumbaan pariksi tunniksi ja kotiuduin vasta iltasella puoli kahdeksan maissa. Lapset olivat jo nukkumassa siinä vaiheessa kun tulin kotiin joten minun ei tarvinnut muuta kun heittäytyä sohvalle pötkölleen. Ja täytyy sanoa että muuta en sitten tehnytkään, en avannut konetta koko iltana, en kurkkinut nettiin edes puhelimella, minä vain makasin sohvalla ja söin jäätelöä , ajan olisi tietty voinut käyttä hyödyksikin esim jouluvalmisteluihin muttta en vaan kyennyt...eilinen oli vaan ja ainoastaan makailua varten. Ja hyvä että oli koska vaaveli sitten kiljuikin yöllä useaan kertaan ja yö unet jäi hieman heikoksi joten tulipa nyt sitten huilittua edes illalla. 

Sillä aikaa kun minä vietin omaa aikaa töissä ja zumbassa oli mummo tyttöjen kanssa täällä aamupäivän ja kun mies kotiutui töistä hän lähti tyttöjen kanssa uimaan. Heillä oli ollut taas mukava uimareissu ja tällä kertaa heillä oli myös naapurin tyttö mukana hallissa.

Milloinkohan sitä itsekkin ehtisi uimaan, viime kerrasta on taas ikuisuus..... huomaan olevani hieman kateellinen  miehen vuorotöille... siis rankkaahan se varmasti on mutta hän saa olla lasten kanssa niiin paljon enemmän kuin minä että välillä tuntuu että jos joku sanoo vielä kerran että "Me isin kansssa sitä... me isin kanssa tätä..." niin tulee itku ihan varmasti. Ja ei saa ymmärtää väärin. MInusta on aivan ihanaa kun mies on paljon lasten kanssa ja saa mahdollisuuden nauttia siitä mistä minä olen voinut nauttia jo useamman vuoden ajan mutta välillä olisi kiva ajatella että niiitä ihania muistoja tehtäisiin vielä minunkin kanssa, eikä kaikki olisi " Me isin kanssa tehtiin silloin kun sinä olit töissä...."  En tainnutkaan vielä ollut ihan tottunut tuohon työelämään... jokin kotiäiti geeni vetää  minua kovasti  takaisin kotiin... ja minä kun jo luulin että olin tottunut tuohon työntekoon, turtunut siihen 9-17 rytmiin jossa näkee lapsia kaksi tuntia iltaisin ennen nukkumaan menoa mutta ehkä minä en sitten olekkaan... joulukin tulee....kolmelle vapaa päivälle muodostuu aikamoiset paineet kun niiden aikana pitää sitten olla se täydellinen ja läsnäoleva äiti...AHDISTAA!!!!

Tälle päivälle suunnitelmia sitten ei olekkaan. Ensin ajattelimme että oltaisiin laitettu lapset hoitoon jonnekkin iltapäivällä kun pääsen töistä ja oltaisiin menty hoitamaan ne maailman stressaavimmat ostokset (jouluostokset) mutta me jätetään se nyt kuitenkin, en halua yhtään ylimääräistä eroa noista nuppusista. Minä itse olen melkein kaikki lahjat ostanut ja loput minä ehdin ostaa vaikka joku päivä ruokiksella ja mies hoitakoot omat ostoksensa joku päivä vaikka viikonloppuna joku aamu ennen töihin lähtöään.   Eli tänään olisi sitten ilta ihan vapaana suunnitelmista... oliskohan se pulkkämäkeä ja ulkoilua sitten... itse olen ainakin ulkoilun tarpeessa, nyt on mennyt taas monta päivää sisällä nyypöttäen ja minua ei kyllä ole luotu pelkään nyypöttämiseen... päähän siinä hajoaa.