Aamu tuli tänäänkin, niin kuin ennenkin. Huonosti nukutun yön jälkeen koirat pääsivät pihalle, niin kuin ennen. MInä kahvin keittoon. ... Istun koneella, niin kuin ennenkin, koirat makaa sohvalla , niin kuin ennenkin. Sisällä on vaan suuri musta pallo joka tuntuu syövän minut kokonaan. Emma katsoo minua.. kuin tietäen, ei syyttäen vaan kuin ymmärtäen, haluan että hänellä on hyvä olo.

Lapset herää. Kaikki on liian hiljaista. Tytöt ei tappele. Kukaan ei puhu mitään. 

Aamupala...  HIljaisuuden rikkoo keskimmäinen...  "Äiti, mistä tietää että Emma menee taivaaseen...?"

Maailma romahtaa... en minä tiedä...

Ääneen sanon vain että  "Siitä että me uskomme siihen... jos johonkin kovasti uskoo niin se on totta sinulle..."    "Äiti... minä uskon että Emma ei kuole... minä haluan uskoa niin.. sitten Emma ei mene taivaaseen..." 

kyyneleitä.. niitä ei voi estää....  maailma tuntuu murtuvan ympäriltä ...

Vanhin poistuu pöydästä sanomatta mitään. Keskimmäinen saa itkukohtauksen, vaaveli lappaa viiliä naamaan ymmärtämättä mitään....

  En minä tiedä... en halua ymmärtää...

Syötän Emmalle nakkeja ... puhelimessa on 9 puhelua tullut, en jaksa puhua ... enkä pystykkään...

En tiedä...en halua ymmärtää..

Tytöt katsoo pikku kakkosta. Keskimmäinen silittelee Emmaa, kuin ohi mennen kevyitä silityksiä. Pikku kakkosen nalle sanoo "pysymme aina yhdessä...." Keskimmäinen repeää itkuun... "Äitiiii... en halua että Emma menee pois... äitii..." Paperipussille olisi käyttöä. Vanhin laittaa telkkarin kovemmalle... hän ei halua kuulla. Vaaveli katsoo ihmeissään.

Kyyneleet tulee taas .... kuin pato murtuisi...

Vaaveli haluaa syliin ja kerjää nakkeja... Keskimmäinen kiljuu että nakit on Emmalle... ei vaavelille... kuka hänelle kertoisi  että nakit ei tähän vaivaan auta..

minä en pysty, enkä jaksa...

Ulkona paistaa aurinko... naapurin koira haukkuu pihalla... Hani tepastelee ympäriinsä... Emma pötköttelee sohvalla... kaikki on kuin ennenkin mutta ei kuitenkaan... kuin joku kummallinen rinnakkais todellisuus missä mikään ei ole kuin ennen vaikka kaikki on juuri samalla tavalla. 

minä en pysty, enkä ja jaksa....

Keskimmäinen tiedustelee: " Äiti... lähteekö Emma lenkille meidän kanssa???"   " No ei tietenkään HÖLMÖ... EMMA kuolee....!!" huutaa vanhin ja laittaa telkkaria kovemmalle alahuuli väpättäen mutta ilman ainuttakaan kyyneltä....  Keskimmäinen nyyhkyttää... vaaveli riitelee nakeista koirien kanssa...

minä en pysty....

onkohan koskaan  enään kaikki kuten oli ennen....