Yön tunnit kahdesta eteenpäin... jotenkin toivoisin että niitä ei olisi. Silloin viimeistään tajuaa että joo-o... ei sitä nukuta tänäkään yönä. Silloin viimeistään huomaa että talo on hiljainen ja nuo tunnit antaa ajatuksille vallan... mihin ihmeeseen katosi se iltainen "jo melkein hyvä olo". Mihin ihmeeseen voisin työntää nämä ajatukset.

Välillä sitä sitten torkahtaa ja huomaa heräävänsä vartin kuluttua kylmähiki kasvoilla ja kropassa. Ahdistaa... sydän tuntuu taas hakkaavan miljoonaa... ei saa antaa periksi. Kello tulee kolme... ei onnistu... ei onnistu nukkuminen... sydän hakkaa taas ja tekisi mieli huutaa... mies kuorsaa vieressä, tekisi mieli potkaista... ja potkaista lujaa... millä oikeudella hän oikein nukkuu kun minuun sattuu... millä oikeudella hän pystyy olemaan ajattelematta.... 

Vaavelikin tuntuu haluavan pissille useammin (normaalisti käy kerran mutta viime yönä kolme kertaa), vaistoaakohan hän että äiti on hereillä... "Joo mennään pissille... ei mitään hätää.. äiti on tässä..." Sanat tulee suusta ehkä oikein mutta oikeasti sydän hakkaa ja ahdistaa...  yritän pitkittää vaavelin pissi hetkeä ... silittelen häntä sängyn laidalla, ei sen takia että hän sitä tarvitsisi vaan sen takia että minun ei tarvitsisi mennä takaisin omaan sänkyyn... minä tarvitsen sitä... 

Kuudelta sitä sitten luovuttaa ja tulee alas kahvinkeittoon... Emma koira tulee vastaan rappusissa ja heilauttaa häntäänsä... Hani koira  varastaa saappaan ja vie sen pihalle... elämä on kuin joka muukin ikinen aamu.... mutta huomenna se sitten loppuu... huomenna aamulla Emma tulee viimeisen kerran minua vastaan rappusissa, heilauttaa häntäänsä viimeisen kerran... minuun sattuu ...