Viime vuonna kirjoitin uskosta, toivosta ja rakkaudesta.
Tänä vuonna haluan kirjoittaa tunteista, rohkeudesta ja ehkäpä hieman myös siitä rakkaudesta.

Vuosi 2018 Tunteiden ja rohkeuden vuosi.

Vuoteen mahtuu niin kovin paljon tunteita. Erityisherkkänä ihmisenä välillä tunteet uuvuttaa ja saa valtaansa silloinkin kun olisi ehkä enemmänkin järjen vuoro toimia tunteiden sijaan.
Tunteet ovat vieneet minut vuoden aikana moneen paikkaan. Paniikkikohtauksiin jolloin suru ja pelko muuttuu fyysiseksi kivuksi. Kylmälle kylpyhuoneen lattialle kyyneleet silmissä miljooniksi palasiksi hajonneena. Meren rantaan kivelle istumaan, tuijottamaan aaltoja ja miettimään ääretöntä. Yön pimeydessä tutuille rappusille istumaan ihan hiljaa, vain ollakseen lähempänä heitä joita on kova ikävä.
Tunteet ovat vieneet minut kauniisiin paikkoihin. Kirkkoihin ja konserteihin istumaan kylmät väreet iholla ja nauttimaan musiikista. Helteisinä kesäpäivinä veneeseen, lämpimän tuulen hivellessä ihoa, katsomaan aaltojen keinuntaa ja syömään kurkkuvoileipää. Ihaniin päiviin lasten kanssa kun saa nauraa niin että vedet tulee silmistä. Tunteiden kanssa olen saanut vajota keskelle perinteitä jotka tuo turvaa lohduttavana jatkumona täältä ikuisuuteen. Tunteet ovat vieneet minut hetkiin jolloin saan painaa pään tuttuun pehmeään kainaloon, hetkiin jolloin ei mikään voisi tuntua aidommalta, kauniimmalta tai turvallisemmalta.
Tunteet ovat vienneet minut hetkiin joilla on minulle merkitystä. Niin hyviin kuin huonoihinkin. Voisin väittää että ilman tätä suurta tunteellisuuttani olisi jäänyt kovin paljosta paitsi.

Tunteet ovat vaatineet kuitenkin aika paljon rohkeutta.
Rohkeutta sanoittaa omat fiilikset, rohkeutta uskoa siihen että on ok tuntea juuri niin. Rohkeutta antaa itsensä käydä läpi kaikenlaiset tunteet, vihasta ja pettymyksestä, luottamukseen ja rakkauteen.

Tämä vuosi on ollut minulle rohkeuden vuosi. Tänä vuonna on vaatinut rohkeutta antaa itsensä heittäytyä ja tutustua itseensä. Itkeä kun itkettää, nauraa kun naurattaa ja olla häpeilemättä juuri se ihminen joka olen. Rohkeutta on vaadittu silloin kun olen sanonut mitä mieltä olen asioita ja pitänyt puoleni myös epämiellyttävissä tilanteissa. Rohkeutta on vaadittu myös silloin kun olen pitänyt kiinni oikeudestani rakastaa läheisiäni ja vaalia minulle tärkeitä hetkiä ja perinteitä. Suuresti rohkeutta vaati myös se kun sydän vieläkin hieman säröillä, epäonnistumisen pelkoa uhmaten uskalsin hypätä uuteen parisuhteeseen, uskalsin antaa toisen olla enemmän kuin ystävä, uskalsin antaa itselleni mahdollisuuden uuteen onneen.
Eniten rohkeutta on kuitenkin vaatinut ajatus siitä että saan rakastaa itseäni juuri tälläisenä. Tälläisenä tunteellisena höppänänä mistä ei ikinä voi tietää että mikä milloinkin on maailman suurimman surun tai ihanimpien ilonkyynelten aihe. Vaikka minulle sanottaisiin rumasti, tunteitani loukattaisiin tai kovasti minua satutettaiisin niin silti minun ei tarvitse muuttua kelvatakseni. Minä saan rakastaa itseäni juuri näin.

Tämä vuosi on ollut rankka mutta silti kovin rakas.
En voi sanoa valehtelematta että hetkeäkään en vaihtaisi mutta nekin hetket jotka mieluusti unohtaisin on loppuenlopuksi niitä jotka ovat työntäneet minut kohti sitä rohkeampaa ihmistä joka olen nyt.

Kiitos rakkailleni, te olette nykyään aika iso joukkio. Te tiedätte kyllä keitä te olette, te olette heitä jotka ovat "ikuisesti aina tatuoinnin lailla" olemassa ja olette minulle valoja pimeyden keskellä. Kiitos ystäville, niin vanhoille kuin niille uusillekkin joihin olen vasta tutustumassa. Kiitos tuttaville, heillekkin jotka eivät enää moikkaa mutta etenkin niille jotka haluaa edelleen jakaa tämän kauniin tunteikkaan maailman kanssani.

Ihanaa tunteikasta ja rohkeaa vuotta 2019 kaikille

Olette rakkaita