Keskimmäisen kouluruokailu aiheuttaa päänvaivaa edelleen.

Nyt jonkin aikaa on mennyt ihan hyvin enkä ole saanut minkäälaista palautetta tytön syömisistä , en eskaritädeiltä enkä tytöltä itseltään. Mutta tänään olikin sitten palutepäivä. Eskari ope tuli kertomaan että tyttö oli purskahtanut itkuun ruokalassa ja silmin nähden ollut kauhistunut siitä että ruoka pitää syödä. Kukaan ei ollut pakottanut eikä mitään mutta ilmeisesti pelkkä ajatus ruuan maistamisesta oli ahdistanut. Tilanne oli hoidettu ilman suurempaa huomiota mutta eskariope halusi vielä varmistaa että  onko se normaalia että tyttö on huono syömään.  

Ja sehän EI OLE Normaalia. Kotona tyttö syö kuin ylipainoinen hevonen. Eilen päivällisellä meni neljä ISOA perunaa ja aimo annos jauhelihakastiketta ja vielä olisi mahtunut lisääkin, iltapalalla tyttö söi nakkeja ja lämppäreitä niin että meille aikuisille taisi jäädä ainakin nälkä kun pellillinen lämppäreitä katosi aika nopeasti parempiin suihin.  Muutenkin keskimmäinen on alkanut syömään todella paljon, en sitten tiedä että syökö nyt suuria annoksia sen takia jos ei koulussa uskalla syödä vai mikä lienee syynä mutta minua ahdistaa ajatus että tyttö kauhistuu joka kerta ruokalaan mennessä. Onneksi tuo heidän eskariope on ihanan ja huolehtivainen ja lupasi seurailla asiaa siitä turhaa numeroa tekemättä. Tyttö itse ei kertonut minulle mitään tämän päiväisestä ruokailusta vaan totesi vaan että oli oudon näköistä nakkikastiketta missä oli kukkakaalia (nakkistrokanovvia oli siis ollut ruuaksi)  , keitetyistä perunoista tyttö oli todettun että äiti tekee ihan erilaisia ja pelkkä maistaminen oli saanut tytön yökkimään... ilmeisesti jännittää niin paljon jo sitä maistamista että ei meinaa homma sen takia sujua... HUOH!!! 

Minä en oikeastaan ikinä ole ymmärtänyt sellaisten lasten äitejä joiden lapset ei syö, tai olen aina vaan hokenut että kyllä se lapsi tietää ja syö kun on nälkä ja siihen uskon toki edelleen mutta jotenkin ahdistaa ja mietityttää se että milloin ja miksi tyttö on tuota ruokailua alkanut pelätä. Syöminen ei ole ikinä ollut ongelma meidän lapsille  eikä se edelleekään ole siis muuallla kuin kouluruokalassa. Kotona, kylässä ja ravintolassa hän osaa ja syö kuitenkin ihan hyvillä mielin ja uskaltaa sanoa jos joku ei ole hänen makuunsa eikä meillä ole ikinä tehty numeroa siitä että jos joku ruoka ei maistu tms....   Tyttö on kuitenkin hyvin ylpeä siitä että itse otetaan ruoka ja syödään veitsellä ja haarukalla ja joinakin päivinä ruokailut sujuu ihan ok mutta tosiaan monena päivänä sitten kuitenkin itketään tai ollaan muuten vaan ahdistuneita asian vuoksi.   HUOH!!!  Eihän tuo tyttö nälkään kuole mutta olisihan se mukavaa jos hän voisi ruokalassakin maistella ihan vapautunein mielin.