Lapset <3
Lapset näkee sadepilven kultareunuksen silloinkin kun aikuiset voivottelee alkavaa sadetta.

Eilen oli lasten eka  yö "kolossa" eli äitin luona. Itseä jännitti ja aamu oli mennyt palakurkussa kun olin mielessäni jättänyt hyvästejä vanhalle kodille. Sille joka oli yhdessä koko perheenä  rakkaudella rempattu. Ainoan kodin jossa nuorimmaiseni on edes asunut sille joka oli ollut minunkin SE KOTI viimeiset 12 vuotta. Sille keltaiselle tönölle jota minä niin kovin rakastin ja rakastan edelleen. Onneksi lasten isä jäi siihen niin maailmassa on sentään jotain pysyvää. 

Eilen aamulla viimeisiä tavaroita pakatessani  valutin useamman kyyneleen... Katselin villiintynyttä omenapuuta, lasten leikkimökkiä ja pihaa.... Kyyneleitä ehkä ikävästä, ehkä haikeudesta ehkä niistä kaikista ihanista muistoista. Jokainen kyynel sisälsi muiston, rakkaan muiston. Pelkäsin tuota "viimeistä lähtöä" Pelkäsin että silloin muistaisin vain kaikki vaikeudet ja viiltävät sanat, pelkäsin että muistaisin vain haavoitetun mielen ja tuskan, pelkäsin että lähtiessäni ei mieleeni tule mitään hyvää mutta kävikin päin vastoin. Mieleeni tulvi juurikin ne hyvät jutut, kaikki se rakkaus ja lämpö mikä talossa asui lämmitti kovin. Rakkaus asuu siellä edelleen. Se ei ole enää minun koti mutta täynnä rakkautta silti. Siellä asuu puolet ajastaan minun lapset ja heidän isä, minulle tärkeät ihmiset, minulle tärkeässä talossa. Rakkaus ei katoa se vaan muuttaa muotoaan.   Hiljaa kyyneleet silmissä suljin oven takanani.... Rakkaita muistoja joita aion sisällä vaalia, tuossa talossa minulla oli paljon hyviä hetkiä ja niitä ei minulta kukaan voi pois viedä vaikka matka jatkuukin eteenpäin.

Eilen oli tosiaan eka yö kolossa. Itseäni pelotti ja jännitti. Omien unien lisäksi jännitti lasten suhtautuminen... "Kolo" ei ole ihan vielä kunnolla valmis. Jotain juttuja puuttuu sieltä ja toinen täältä... Telkkari on mutta esim netflixistä saa vain haaveilla. Sängyt on jokaisella mutta mattoja puuttuu sieltä täältä.  Itseäni jännitti mutta lapset.. Miun rakkaat muruset otti tilan haltuun. Kuinka kotoisaa olikaan syödä iltapalaa siinä kaikkien höpötellessä. Voileipägrillillä ei ehkä gourmee ruokaa valmisteta mutta kaikille maistui. Kukaan ei valittanut puuttuvista jutuista vaan kaikille tuntui löytyvän juuri se mitä he tarvitsivatkin. Me oltiin kotona. Minun pieni perhe juuri siinä, sillä hetkellä kaikki oli hyvin. <3 

Ja niistä kultareunuksista.... Itse olen vähän karsastanut tuota kylppäriä suoraan 70-luvulta... Asenteeni.. " Kylpyamme.. siis oikeesti onx noita vielä olemassa.... " Kuvittelin jo itseni kampeamassa itseäni tuonne suihkuun ja tuskastelevan ihoon tarrautuvan kylpyverhon kanssa. Oma asenne ei kuitenkaan ole tarttunut lapsiin. Nuorimmainen oli jo koulussa hehkuttanut että vihdoin pääsee tänään "koloon" kylpyyn. Heti harkoista kotiin palattuaan tyttö valutti itselleen kylpyveden jonne lisäsi tujauksen kylpyvaahtoa, pakkasi ne tärkeimmät pet shopit mukaan ja siellä hän lillui. "Äiti... tää kylpyamme on parasta ikinä...Vähän kuin oma kylpylä!"   Mikään ei tunnu niin hyvälle kuin nähdä oma lapsi onnellisena. <3 Illan aikana myös teinit kävi kylvyssä ja itsekkin jouduin aamulla juoksulenkin jälkeen toteamaan että ei se kylpyamme suihku nyt mikään maailman loppu ole. Hyvin nousi vielä 36 v tätin jalka ammeen reunan yli eikä se suihkuverhokaan hyökännyt kimppuun.

Kylpyhetki <3