Kyllä on oikeestaan kivaa kun sataa ja ulkona myrskyää. Saa olla sisällä ihan hyvällä omalla tunnolla. Ja tiedän jossakin vaiheessa syksyä kiroavani sadepäivät mutta juuri tällä hetkellä tuntuu ihanalta. Lapset leikkivät yläkerrassa kotileikkiä, sekin tuntuu sujuvan ilman riitoja kun saa pitkästä aikaa leikkiä kunnolla sisällä, melkeimpä minä olen hyvällä kelilla pöllyttänyt lapsukaiset ulos leikkimään ja nyt näkee että tytöt nauttivat sisäleikeistä täysin rinnoin. Vaaveli leikkii isojen kanssa koti, tosin vaaveli taitaa olla se "häirikkölapsi" heidän kotileikissä 

Tänään oltiin tosiaan aamulla ensi sadesäässä ulkona (kuvat oli siis edellisessä jutussa). Sekin oli kivaa vaihtelua, sai vetää kunnolla vaatetta niskaan ja lenkillä ei tullut kuuma. Lenkin jälkeen mentiin vielä hetkeksi leiksalle mutta aika nopeasti siinä tuli kylmä vaikka päälle oltiin puetttu aika lailla, sade ja tuuli yhdessä tekevät kyllä ilmasta kylmän tuntuisen. Reilun tunnin ulkoilun jälkeen siis luovutettiin ja lähdettiin sisälle. Sisälle tultuamme laitoimme takkaan tulen ja nautiskelimme takkatulen loimusta. 

Kohta pitäisi laitella vaaveli unten maille ja mietin tässä että pitäisikö yllättää isot tytöt jollain lastenohjelmalla, hmmmm... täytyy vielä miettiä. Iltapäivn ohjelmasta ei ole vielä tietoa, itselläni kävi mielessä että kun on sadesää niin voisi lähteä käymään vaikkapa Maretariumissa mutta täytyypi nyt katsella... kuluisihan se päivä ihan kotosallakin, vois vaikka siivota tai leipoa jotain...