Tänään pieni pala historiaa....

Olipa kerran, tasan 15 vuotta sitten,   juuri 16 vuotta täyttänyt  tytön tylleröinen. Tytöllä oli  elämä edessä ja kaikki niin hyvin kuin teini ikäisellä tyttösellä  vaan voi olla. Oli paraskaveri jonka kanssa touhuttiin ja vietettiin aikaa iltaisin, oli ystäviä ja kavereita.  Juuri tasan  15 vuotta sitten tämä tytön tylleröinen päätti viettää hieman mukavaa aikaa parhaan ystävänsä kanssa, illan viettoon oli pyydetty myös pari poikaa...

Samaan aikaan oli myös 19 vuotias poika. Poika oli äskettäin kotiutunut armeijasta ja vietti aikansa hengaillen omien kavereidensa kanssa ja harmaalla escortilla huristaen (ainakin silloin kun se nyt suostui käynnistymään tai oli rahaa bensaan) .Tasan 15 vuotta sitten  tämän pojan kaveri sanoi pojalle että "Mennään taas sinne Kotkaan moikkaamaan niitä tyttöjä...." Poika suostui koska oli aiemminkin tuolla tytöllä Kotkassa käynyt ja mitäpä muutakaan sitä 19 v pojan koltiainen perjantai iltana ajattelisi kuin tyttöjä. 

Niin tuli poika kaverinsa kanssa tytön luo kylään ja sinä iltana tapahtui jotain... Tyttö ja poika jutteli, ihastui, rakastui ja päätti kysyä toisiltaan ne Teini ikäisen vakavat sanat " Alatko oleen mun kaa....?"  Tuolloin teini ikäisen suurella varmuudella he pitivät toisiaan kädestä kiinni ja he päättivät että he on yhdessä aina, koko loppu elämän, he päättivät suojella toisiaan ja olla toisilleen "se oikea" ...... Ja vieläkin, tänään tasan 15 vuotta myöhemmin he pitävät vieläkin  toisiaan kädestä kiinni.

Vuodet on vierineet ja vieläkin he istuvat vierekkäin kädestä toisiaan pitäen. Samalle sohvalle on ilmestynyt heidän lisäkseen kolme ihanaa prinsessaa ja useampi koirakin on tuona aikana heidän varpaitaan nuollut. Poissa on hiljaisuus,  rauha ja keskeytymättömät keskustelut, vähiin on jäänyt kahden keskinen aika ja kiireettömät aamut, Kaukana on teini iän hullutukset ja hullun hurmaava vapaus.  Mutta tilalle on tullut jotain... jotain  paljon parempaa, Rakkaus on syventynyt ja toisen on oppinut tuntemaan läpikotaisin!  Vaikka välillä tyttö raivoaa silmät tulta leimuten ja välillä poika hautautuu hiljaisuuteen niin silti he tietävät että se käsi on siinä ja se  on yhtä tuttu ja turvallinen kuin koko tämän 15 vuoden ajan. He tietävät että he ovat kuin hiukset ja purukumi...tarrautuneet toisiiinsa eikä mikää tai kukaan heidän väliin koskaaan todella pääse, he ymmärtävät toisiaan puolesta sanasta eikä heille mikään tai kukaan ole tärkeämpää kuin heidän yhteinen perhe.  

Sillä hetkellä kun tyttö ja poika 15 vuotta sitten päättivät olla toisillensa "se oikea"  he tuskin osasivat aavistaa kuinka paljon kyyneleitä ja töitä se välillä vaatii. He tuskin ymmärsivät sitä että elämä ei ole ihan pelkkää ruusun terälehdillä tallustelua ja yhteisiä pilvilinnoja. Mutta nyt 15 vuoden jälkeen he ymmärtävät hieman enemmän ja tietävät että vaikka eteen ihan varmasti tulee myrskypilviä niin yhdessä se tuttu  käsi toisen kädessä niistä on mahdollista päästä läpi ja selviytyä. He ymmärtävät että vaikka se elämä ei ehkä joka hetki tuonnutkaan niitä ruusun terälehtiä niin se toi jotain paljon parempaa...Se toi yhteisen ihanan elämän kaikkinen tuulineen ja tyynineen, se toi yhteisen perheen, talon ja luottamuksen siihen että vielä näin 15 vuoden jälkeenkin he haluavat olla toisillee "se yksi ja oikea". 

Tänä aamuna tyttö herätessään pojan vierestä, katsoi nukkuvaa poikaa ja kiitti hiljaa enkeleitä siitä että silloin 15 vuotta sitten he johtivat tuon pojan hänen luokseen! 

Vanhan sillan luona taas, 
poika rinnan tyttö lasta, 
virran tahtoo ylittää, 
Koskeen kuohuvaan, 
he varoo katsomasta, 
edelleen he käsissään, 
pitää toisen kättä, 
tahtoo empimättä, 
heikkoutta toisen ymmärtää, 
empimättä tahtoo virran ylittää..

Matkallaan, he suojan saa, 
pienistä hetkistä toisiaan vasten, 
korkeuteen, huokailee, 
varjele tiet tämän maan orpo lasten, 
kun ilta viilenee..

Luvanneet on rakastaa, 
he täällä toinen toistaan, 
vaikka polku pimeyteen, 
joskus kuljettaa, 
silti vielä loistaa usko tiehen yhteiseen..
 (Juha Tapio)