Jotenkin nyt on sellainen olo että mitään positiivista sanottavaa ei ole löytynyt pariin päivään. Eilen ainoa ilon pilkahdus taisi olla kun isojen tyttöjen liikkarin ajan sain höpötellä kaverin kanssa joutavia... mutten päivä menikin sumussa.   Iltasella painuin lenkille ja se hieman selvensi ajatuksia. ... Kun sitten vajosin sohvalle kera suklaalevyn ajattelin että kyllä tämä tästä...

Toisin kuitenkin kävi. Vaaveli, joka normaalisti nukkuu kuin tukki, ei halunnut nukkua. Alku yö meni vaavelia lohdutellessa ja silitellessä. Kun vaaveli viimein yhden pintaan rauhoittui nukkumaan edes yhden pidemmän pätkän  huutamatta (peräti kaksi tuntia... huoh!), pyöri ajatuksissa työjutut... Ainakin kolme pahaa mokaa  muistui mieleen eiliseltä ja  niitä minun on vaan pakko käydä kurkkaamassa tänään...  En ole ihan varma että olenko nuo mokat tehnyt mutta pakko mennä tarkistamaan... Kun viimein sain ummistettua silmäni hetkiseksi näinkin sitten painajaisia... ihmiset huusi minulle ja jossakin vaiheessa sosiaalityöntekiä haki minulta lapset pois, syytä ei suostunut kertomaan.. kauhea uni ja vielä kauheamman unesta teki se että kaikki ihmiset joihin normaalisti luotan kuin kallioon olivat tässä unessa sosiaalitantan puolelle... "Tämä on lapsen etu..." he hokivat unessa... Heräilimpä sitten siinä kolmen aikaan siihen että kylmä hiki virtaa otsalta ja sydän laukkaa ja tuntuu että ei saa happea.  Tässä vaiheessa kello oli siis kolme ja kun vaaveli kävi itkemään taas niin olin jopa onnellinen... syy ottaa hänet syliin ja rutistaa... kukaan ei vie minun lapsiani hoin itselleni ja silittelin vaavelia.

Kello näytti puolta viittä ennen kuin jätin vaavelin omaan huoneeseen ja könysin omaan sänkyyn. Heti kun sain pääntyynyyn alkoi taas ahdistaa... "Olen huomenna niin väsynyt ja kiukkuinen... " ajattelin ja sydän hakkaa ja huone tuntuu kutistuvan niin pieneksi että kaikki happi katoaa. AHDISTAA! Istun tunnin sängyn reunalla ja puristan puhelinta, minuutit valuvat eteenpäin .. jos kohta soitan niin joku ehtii apuun ennen kuin lapset herää.. jos kohta pyörryn niin saatan virota ennen kuin lapset herää.. Rinnan päällä on kivi.... Lopulta nukahdan, herätäkseni vartin kuluttua siihen että vaaveli haluaa pissille ja mies tulee töistä kotiin. Käytän vaavelin pissillä ja menen keittämään kahvia ....

Parempia öitä odotellessa!