Aamulla aloittin lumitöillä ja niitä tehtinkin ahkerasti parisen tuntia, Lunta oli tullut PALJON. Lumitöiden jälkeen lähdettiin minikääpiön kanssa (ja tietty Tessan) pitkälle potkukelkkalenkille. Siinä saa kyllä mukavasti hien pintaan ja tunnin verran kun potkuteltiin niin sen jälkeen oli jalat aika spagethia ja pakarat hellinä. Mukavaa liikuntaa. Minikääpiön suu kävi koko lenkin ajan ja oli mukava kuunnella työn jorinoita. Lenkin jälkeen tultiin takaisin pihalle ja tarkoituksena oli vielä jatkaa lumitöitä pihan puolella, esim halkovajalle olisi tehtävä polku mutta kotona löytyikin iloinen yllästys, koko aidan sisäpuoleinen alue oli siivottu lumesta ja halkovajallekkin tehty LEVEÄ väylä. Naapuri ihana oli vierailut lumilingon kanssa, IHANAA KIITOS!!!!!
Kun tultiin sisälle lueskelin minikääpiölle kirjoja ja pötköteltiin sohvalla ja tankattiin läheisyyttä joka oli jäänyt vähiin viimeisten kiire päivien jäljiltä. Useampi kirja tuli luettua ja kainalokkain istuttiin pitkään. Kun keskimmäinen kotiutui koulusta auttelin häntä läksyissä, tosin ei hän nyt niissä olisi lienee apua kaivanut mutta istuin ja katselin tytöt puuhia. Läksyjen teon ohella sain selvityksen koulupäivästä ja tulevasta tyttökerhosta, sieläolisi kuulemma muotinäytös.
.Vanhin kotiutui koulusta ja söi välipalan ja samaan aikaan kotiutui myös mies aamuvuorosta. KOska koko porukka oli koolla nappasimme uimakassit pitkästä aikaa kainaloon ja lähdimme uimaan tällä viikolla ei ole ehditty aiemmin vielä käydäkkään kun minua tuo flunssa on vaivannut ja muutenkin on ollut kaikkia muuta) mutta nyt siis vihdoin tytöjen toiveesta uimaan. Siellä nyt oli mukavaa niin kuin aina. Hyppelyä ja uimista, sukeltelua ja pärskintää.
Uimisen jälkeen kotiin ruuan laittoon... pihalta löytyi taas ihana yllätys. Ystävä oli tullut traktorin kanssa hieman siivoomaan pihaa lumesta ja nyt on piha leveä kuin kiitorata ja lumikasa joka pihalla on, on saatu kasattua pienempään nippuun ja korkeammaksi... IHANIA ystäviä meillä, apua saa vaikka sitä ei edes tajua pyytää, kiitos ASKO 
. Tytöt söi ruuan ja isot lähti tyttö kerhoon ja minä käytin tuon ajan hyväksi ja lähdin zumbaan. MIes lähti vuorostaan potkukelkkailemaan minikääpiön ja Tessan kanssa ja hän oli laittanut sykevyön kun lenkile lähti ja ilmeisen kuluttavaa tuo lykkiminen, 6.8 km:n lenkin aikana hän kulutti reilusti yli 600 kaloria, eli kyllä tuo liikunnasta käy. .Iltasella kotiuduimme kaikki aika samaan aikaan. Söimme iltapalaa ja juteltiin kaikesta maan ja taivaan välistä. TUo iltapala onkin meidän perheessä se joka on muodostunut sellaiseksi "hyväksi arjeksi" siinä ainakin ehdin näkemään kaikki tytöt ja kaikki ehtivät kertomaan päivän kuulumiset.
Kun tytöt kävi nukkumaan lueskelin itse aika kauan vanhoja blogi kirjoituksia, siis vuodelta 2009 ja 2010. On se elämä jonkin verran noista ajoista muuttunut... Mutta niinhän se on lapset kasvaa ja tilanteet muuttuu. Paljon löysin sieltä semmosia asioita jotka olin kokonaan unohtanut ja paljon sellaisia juttuja joita muistelen mielelläni vastakin. Paljon ihania muistoja tyttösistä ja perhe elämästä. Toivottavasti muutaman vuoden päästä luen näitä nyt kirjoittamia jutuja samalla haikeudella.... Koska vaikka sitä välillä tuntee itsensä riittämättömäksi ja välillä sitä tuntuu hukkuvansa arkeen niin totuus on kuitenkin se että elämä kantaa ja nämä eilisen kaltaiset ihanat (vaikkakin hyvinkin arkiset) päivät jaksaa luoda uskoa siihen että ei se elämä ole pelkkää oravanpyörässä juoksua vaan joskus se pyöräkin pysähtyy ja silloin on aika nauttia noista, ehkä pienistäkin hetkistä jolloin tuntee elävänsä ja jolloin tajuaa että nän ihanan perheen kanssa ei voi olla vaarana tukehtuminen arjen pyörteissä sillä aina meistä joku muistaa hengittää välillä ja aina joku muistaa välillä sanoa kuten minikääpiö eilen että: Äiti, on tosi kiva vaan pötköttää tässä näin, mie voin hakea vaikka satakirjaa lisää...." eli joku meistä kun muistaa välillä muistutaa että se pyörä on välillä pysäytettävä niin sitten jaksaa taas.
Minun arkeni, vaikka täynnä kiirettä niin silti täynnä pieniä onnen hetkiä ja niin paljon rakkautta että en voisi ikinä enempää toivoa.
Kommentit