Jostakin syystä yö ei tuonnutkaan suurta mullistavaa vastausta siihen ottaako koiranpennun nyt vai myöhemmin.  Olin kuvitellut että yö menee pentu unia näkien mutta ihmeekseni näinkin paljon unia (siis sen minkä nukuin, aika paljon tuli valvottua ja miettittyä asioita, ei pelkästää koira asioita vaan asioita noin yleensä)) Emmasta ja yllätyksekseni TODELLA paljon uniin tuli asioita ja juttuja Retu koirasta.

Retu (cockeri sekin) kuoli minun ollessani 13 tai 14 vuotias (oli ollut meillä koko minun elämäni ajan) . Oikeastaan olin jo unohtanut paljon asioita Retusta enkä oikeastaan voi sanoa että Retua samalla tavoin olen ikinä ikävöinyt kuin Emmaa mutta viime yönä muistin kuinka hirveää oli kun Retu kuoli.

Se ilta ja yö maalla oli pienen elämäni yksi kauheimmista. Voisin sanoa että omalta osalta silloin tajusin että kaikkia asioita ei vain voi hallita, kamalaa tajuta 13 vuotiaana että loppuen lopuksi mikään ei ole itsensä päätettävissä  . Viime yönä unissa koin sen saman avuttomuuden ja lohduttomuuden  tunteen jonka koin silloin kun Retu haudattiin maalle, ruskeaan vilttiin kiedottuna se haudattiin koivun alle (tuota ruskeaa viltti en ollut aiemmin muistanutkaan mutta viime yönä näin sen... ruskea semmoinen todella pehmeä hieman ruudullinen viltti...) . Viime yönä koin sen saman avuttomuuden ja lohduttomuuden kun pienenä tyttönä kuuntelin oman huoneen nurkassa itkien kuinka isäni (Vaari) kertoi äidilleni (mummolle) (siihen aikaa ei ollut kännyköitä) että Retu oli kuollut maalla olo reissullamme. Muistan kuinka äitini syytti itseään siitä etä sydänlääkkeet oli päässyt loppumaan... Muistan miten yöllä itkin välillä Retua ja ikävää ja välillä sitä että miksi mikään ei tuntunut miltään. Siihen aikaan ei kai oikein osannut jäsentää suruaan ja kaikki millä oli ennen ollut jotain väliä tuntui toissijaiselta.  Kuitekin aika nopeasti Retun pois menon jälkeen keksin tunkea tuskan jonnekkin tosi syvälle ... todella syvälle pieneksi palloksi... siellä se ei sattunut enään niin paljon. En muista että olisin Retusta paljon enään kuoleman jälkeen jutellut... se oli suljettu sinne pieneen palloon.

Silloin kun Emma kuoli taisi tuo  "tuskanpallo" alkaa täyttyä liiaksi. Viime yönä tajusin että siellä pallossa on aika paljon semmoisia juttuja jota en ole välittänyt ajatella tai käsitellä loppuun. Sinne on työnnetty paljon pahoja asioita ja  nyt kun alkoi asioita oikein ajatella niin paljon... aivan liian paljon sitä onkin tullut haudattua ja hautaamalla unohdettua. Paljon pahoja sanoja , liian paljon pahoja tekoja ja liian paljon asioita joita en ole ikinä ymmärtänyt ja liian paljon kuultuja asioita.

Voisin kai siis sanoa että tämä uuden koiranpennun hankinta tai harkinta siitä että milloin se tulee (ja jossakin vaiheessa se tulee joka tapauksessa) on avannut aika paljon vanhoja haavoja ja  suurin osa näistä haavoista ei edes liity koiriin, suurin osa liittyy siihen mitä muut ovat sanoneet ja kuinka olen halunut olla muille mieliksi kuinka olen ehkä aina välillä hieman liiankin kiltti...

Eilinen iltakin meni hieman alamäkeen kun ihmiset joiden mielipiteillä ei pitäisi olla minulle minkäänlaista väliä tässä koira asiassa päätti ilmoittaa minulle mitä mieltä HE OVAT ja miten tämä asia HEIHIN vaikuttaa. Ja minä kun olen ehkä liiankin kiltti... minun ei todellakaan pitäisi miettiä (etenkään tässä asiassa) että mitä muut (siis perheen ulkopuolella) ajattelevat . Tiedän että suurinkaan osa sukulaisista ja ystävistä ei tule ikinä ymmärtämään sitä että miksi ihmisellä PITÄÄ olla koira. Osa ei tule ikinä tajuamaan sitä että koira ei ole vain likainen otus joka karvoittaa kaikki paikat ja on "esteenä" lomamatkoille. Osa ei tajua että voin hoitaa myös lapset sekä koiran eikä minusta (ainakaan omasta mielestäni ) tule heti lapset heitteille jättävä äiti vaikka alkaisinkin harrastamaan koirien kanssa jotakin aikaa vievää harrastusta. Osa ihmisistä ei ikinä tule tajuamaan että se koira (ne jotka on ollut ja tulee olemaan) ei ole vain sohvanlämmittäjiä vaan että ne on koiria mutta ne on ihan oikeasti perheenjäseniä. Ne on huolien kuuntelijoita ja ilojen jakajia. Ne on tärkeitä lapsille ja ne on tärkeitä meille aikuisille. Ja niillä tulee aina olemaan sija meidän perheessämme.   

Ei siis mennyt ihan putkeen minun viime iltani eikä yöni... HUONOSTI NUKUTUN YÖN JÄLKEEN  suuria päätöksiä en vielä tänään aio tehdä.... täytyy saada hetkinen nuolla haavojaan ensin. Mutta pyydänkin teiltä... rakkaat sukulaiset ja ystävät , antakaa meille tilaa tehdä omat ratkaisumme... olipa ne teidän mielestä SUURI VIRHEITÄ tai juuri oikeita päätöksiä. MInun ja meidän perheen on elettävä oma elämä ja tehtävä omat ratkaisumme. Ja kysymys on vain nyt ajasta...  jossakin vaiheessa meille hauvavauva muuttaa mutta se että mikä  ajankohta on , on VAIN JA AINOASTAA MEIDÄN PÄÄTETTÄVISSÄ!!!!