OMpas taas kulunut viime päivityksestä , kaveri jo epäili että minä olen unohtunut pimputtelemaan sitä pianoa ja olen unohtanut koko blogin . Ei nyt kuitenkaan. Eilinen oli vaan semmoinen menoa ja meininkiä päivä eikä tämäkään päivä ole ihan rauhallinen ollut..

Mutta aloitetaan eilisestä. Aamulla peruskuviot, tytöt kouluun ja eskariin ja minä lähdin vaavelin kanssa hieman pyörimään Anttilan kauppakeskukseen sekä kävin samalla moikkaamassa työkavereita ja hieman muistelemassa sitä työmatkaa... ettei sitten tule eksyttyä kun työt oikeesti alkaa 

Kun isot kotiutui koulusta ja eskarista suuntasimme kohti pääkaupunki seutua. Alkuperäinen tarjoitus oli mennä Korkeasaareen ja kissojen yöhön. Tämä reissu kuitenkin kaatui sateeseen. MIes soitteli tuossa ennen lähtö veljelleen että tullaan piipahtamaan Vantaalla. Seuraava tarkoitus oli siis mennä Vantaalle kyläilemään ja käydä samalla Ikeassa hakemassa pari lamppua. Kun oltiin jo  Porvoon kohtaa jo menossa niin saatiin viesti... kyläpaikan lapset olivat sairastuneet ja kyläilystä ei sitten tulisikaan mitään... HUOH!! Isoille tytöille tuli itku kun ei siinä sitten mietittin että  käännytäänkö kotiin.

Koska tämän reissun takia oli kuitenkin viety koiratkin mummolle hoitoon ajateltiin että tehdään nyt kuitenkin jotain..  ajoimme Ikeaan hakemaan valaisimet (oli muuten viimeinen kerta ikeassa tuon vaavelin kanssa.... )  ja siitä sitten takaisin  Porvooseen Pizza Raxin hankkimaan ähkyt koko porukalle. Ruokailun jälkeen sitten hoploppiin...Hopissa sitten hypittiin ja pompittiin sulkeutumis aikaan asti. Kotona oltiin puoli kymmenen maissa ja kaikki tytöt olivat aivan sippejä... ei kun lapset vaan sänkyyn ja itse mässäämään vielä jädeä sohvalle...

 

Aamullla tytöt nukkuivat pitkään. Keskimmäinen taisi herätä vasta puoli kymmenen jälkeen . Itse innostuin miehen kanssa, vaavelin avustuksella, hieman järkkäilemään ulkoeteistä. Purettiin yksi kaappi ja tilalle lapsille naulakot... pikku homma mutta kauhea sotku ja kauhia määrä likaisia vaatteita... Eteisen järjestelyn jälkeen läksimme metsälenkille, isot tytöt jäi ulos leikkiään kaverinsa kanssa. Lenkin jälkeen kauppaan ja kaupan jälkeen zumbaan.

Koko päivän on tuntunut että flunssa tekee tuloaan ja kyllä se on todella taitaa iskeä päälle, tosin vielä taistelen vastaan mutta jossakin vaiheessa zumbassa katselin että leposyke huikenteli aika korkealla ja hyppybiisit alkoi yskittämään... noh mutta huomenna kai se selviää miten selviän tästä... voittajana vaiko meneekö huominen vällyjen välissä...

Nyt lapset katsoo saunan raikkaina avaraa luontoa karkki kuppiensa kanssa. Itse aion juoda finrexin ja painua tyttö trion viekkuun....