Tänään täyttää esikoiseni, ihanaiseni jo 9 vuotta . Iso ihana neiti!
Jotenkin hurja ajatus että hän on jo niin iso... melkein jo teini. Jutut on muuttunut jo hieman isompien tyttöjen jutuiksi ja pojistakin jo hihitellään ja vaatteiden suhteen ollaan tarkkoja. Aika neitimäistä menoa välillä, päiväkirjaan kirjataan salaiset jutut ja puhelimessä läärystetään kamujen kanssa. Ruuan laitto sujuu ja siskoista pidetään huolta. Vaikka välillä aletaan olla niin isoja jo ja "äiti on vähän nolo" niin silti tyttönen osaa vielä petshop leikit ja prinsessa puuhat. Välillä nukkeja kuljetellaan pitkin kyliä ja kyllä sinne äidinkin syliin käperrytään välillä. Ihana iso pieni tyttöseni.




Tänään kuten monena muunakin päivänä tyttö teki minut taas niin ylpeäksi. Koulussa oli keskimmäiselle tapahtunut pieni tapaturma, sormi oli jäänyt painavan ulko oven väliin ja kipu oli tietty ollut kova ja itku oli tullut keskimmäiselle. Välituntivalvoja oli mennyt apuun ja hakenut kylmäpusseja jne. Se mistä olen niin mahdottoman ylpeä on se että välituntivalvoja lisäksi apuun oli mennyt myös vanhin. Siskonsa seurana oli vanhin mennyt koputtelemaan ovia ja etsimään terveydenhoitajaa, siellä koululla siis oli sisko pitänyt siskonsa puolia ja ollut apuna.   Kun iltasella käytiin porukalla syömässä Rossossa vanhimman synttäreiden sekä miehen synttäreiden (jotka oli eilen) kunniaksi niin keskimmäinen kertoi minulle tapaturmastaan (opettaja oli kyllä minulle soittanut jo aiemmin) ja  hän puhui kuinka oli Jennan kanssa mennyt terveydenhoitajaa katsomaan jne. Kun kysyin että " Ai Jenna oli sinua auttamassa?" Niin siihen keskimmäinen totesi jotenkin että " No tietenkin oli!", niin varmasti ja ehdottomasti ettei keskimmäinen ikinä olisi muuta voinut kuvitellakkaan, totta kai sisko oli auttamassa.  Vanhin säesti vieressä kuinka hieman oli myöhästynyt tunnilta mutta opettaja oli ymmärtänyt koska kyse oli siskosta.  Jotenkin minulle tuli lämmin mieli, noille sisaruksille se on niin itsestään selvää että toisiaan autetaan ja vedetään yhtä köyttä. Olin sillä hetkellä (kuten toki aika useasti muutenkin) todella ylpeä vanhimmasta. Samaa ylpeyttä koin kun minikääpiö ilmoitti että haluaa vessaan ja olin juuri menossa toiseen suuntaan niin vanhin nappasi siskoaan kädestä ja lähti kaveriksi vessaan.  Taas sisko siskonsa apua ja tukena. Aikamoinen 9 vuotias minulla!  
Mutta jottei nyt menisi ihan pelkäksi kehumiseksi niin osaa tuo mokoma olla ärsyttäväkin.... välillä sitä puhistaan molemmat turhautumista kun kahden jääräpään omat tahdot kohtaa ja niiden rakkaiden siskojen kanssa... no niiden kanssa otetaan yhteen vähintään kahdesti päivässä, desibelit lyö taivaita ja välillä veri roiskuu kun nuo rakkaat sisarukset ottavat mittaa toisistaan.  Onneksi anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen on kultaakin arvokkaampi taito ja riidoissa ei yleensä tarvitse käydä nukkumaan vaan niin ne aikuisen kanssa käymät taistot kuin ne sisarus matsitkin on aina saatu sovittua ennen nukkumaan menoa. 

Mutta tänään siis juhla päiväänsä viettää ihminen joka syntymällään muutti 9 vuotta sitten ainakin kahden ihmisen elämän, teki syntymällään minusta ja miehestä perheen 






Löysin netistä aika kauniin runon jonka joku äiti on kirjoittanut, vaikken minä ole kyseistä runoa kirjoittanuttaan niin allekirjoitan kaiken mitä siinä lukee.  Siinäpä paljon asiaa tyttöselle, eli Jennalle rakkaudella äiti: 



Siinä koko kolmikko