Mukava viikonloppu alkaa vedellä viimeisiään. 

Eilen eli lauantaina oli semmoinen ihme ja kumma että miehellä oli vapaa lauantai. JEEE! Aamulla nukuttiin koko porukka pitkään ja hitaan aamupalan jälkeen lähdettiin porukalla Kouvolaan ja siellä Veturiin. Veturi oli tavallaan ihan kiva mutta toisaalta ehkä hieman pettymys. Jotenkin siltä oli odottanut suuria. Iso kauppakeskus ja varmaan kaikkea kivaa uutta ja jännää mutta siellä oli ne perusliikkeet jotka nyt löytyy joka kylästä. Eli ei kummempaa mutta ihan kiva oli käydä. Pyörittiin kaupoilla, käytiin syömässä ja treffatttiin pitkästä aikaa vanhimman kummia. Ensin oli tarkoitus että mennään katsomaan kummin uutta asuntoa mutta se oli kuulemma veilä hieman vaiheessa joten treffattiin sitten veturissa.  Aikamme kun olimme shoppailleet ja himmailleet ja syöneet niin päätettiin että kyllä se paikka on nyt nähty. Olimme pakanneet mukaan uimapuvut ja päätimme käydä Kouvolan halli katsastamassa. Ihan kiva paikka, aika kulahtanut mutta vesi oli märkää niinkuin muuallakin ja oikein oli mukavata puljata välillä vieraassa altaassa. smiley
Kun tulimme kotiin meni mies minikääpiön kanssa hetkiseksi leiksalle kaveria moikkaamaan ja minä kävin isojen ja Tessan kanssa lenkillä. Iltasella sitten haettiin makuunista jättipussi karkkia, limua ja sipsejä ja maattiin sohavlle sikin sokin ja katseltiin telkasta lasten leffaa koko porukalla. Ihan parasta vai olla heart.

Sunnuntaina eli tänään aamusella oli vanhimman pianotunti. Keskimmäinen lähti vanhimman mukaan ja sillä välin me treenailtiin pyöräilyä minikääpiön kanssa isolla pyörällä (keskimmäisen vanha 20 tuumainen). Kun likat kotiutui pianotunnilta oltiin jonkin aikaa ulkona ja sitten syömään sisälle. Ruuan jälkeen kiiruhdin minä minikääpiön kanssa tanssiin ja mies ja isot likat jäi valmistautumaan metsäretkeä varten. Kun tanssit oli tanssittu (oli muuten hieno tanssiesitys) niin suuntasimme koko porukan voimin Kymin lentokentän maastoon ulkoilemaan. Ihana syysilma ja siellä hurahtikin pitkä tovi. Sitten taas kotiin syömään ja siitä sitten mies lähti minikääpiön kanssa viemään isoja likkoja vesiralliin ja minä lähdin kaverin kanssa lenkille. Ihana ulkoilla, päivät kun istuu siellä hapettomassa sisätilassa niin nämä viikonloput tarvitsee vetää happea oikein kunnolla . Kaverin kanssa siis tehtiinkin pitkä lenkkii ja parannettiin maailmaa.  Kun pääsin kotiin oli mies jo minikääpiön kanssa minua hakemassa ja mentiinkin sitten koko porukalla hakemaan isot likat uintitreeneistä.

Nyt mies on juoksemassa ja lähtee kohta töihin. LIkat valmistautuu nukkumaan menoa varten ja minä himpun tässä naputtelen. Kohta likoille hyvät yöt ja itsekin potslojoo... huomenna olisi taas testiä KOKSin suunnassa, kuten ylihuomennakin ja sitten...ärsyttää ja ahdistaa mutta pakko mikä pakko. Tiistaina saan omat lääkkeet takaisin ja jospa nämä sykkeet sitten taas asettuisi sinne sadan alemmalle puolelle. Se lienee parantaa tätä oloa muutenkin. 
Mutta nyt kaunista loppu sunnuntaita kaikille.