Torstai- perjantai yön kotiutumisen jälkeen ollaan vaan oltu. Reissussa oli kivaa mutta kotona on kyllä ihanaa. Perjantai meni hyvin pitkälle matkalta toipumiseen. Aamulla nukuttiin suht pitkään ja sen jälkeen pyykinpesua ja ulkoilua, kaupassa käyntiä , saunomista ja tietenkin perjantain kohokohta VOICE OF FINLAND. Tessa koirakin saatiin päivän aikana kotin ja sehän oli vallan mukavaa. Ulkoileillessa koira vahti tyttöjä tosi tarkkana ja siellä missä on tytöt siellä on myös Tessa.
Lauantai aamu alkoi taas ulkoilulla Lumilinnan valmistusta, kattolumien poistamista ja auringosta nautiskelua. Ulkona on aika mehevät ilmat kun aurinko paistaa ja asteet on plussan puolella. Aamu ulkoilun jälkeen tultiin sisään syömään ja ruuan jälkeen lähdettiin katsomaan kavereita Porvoon Hop loppiin. Jo olikin ystävää ja hänen lapsiaan kova ikävä ja kolme tuntia menikin meillä siinä pöydässä istuen ja turisten. Sillä välin lapset kiipeili kukin missäkin , oikein mukavaa pääsimpä siinä samalla sitten sylittelemään yhtä ihanaa pikku miestäkin
Nyt tämä sunnuntai aamukin tuntuu alkavan aurinkoisissa mereissä. Tälle päivälle on suunnitelmissa vanhimman pianotuntia, minikääpiön tanssi, ulkoilua , zumbaa ja miehen kuntosalia. Jos saan siirrettyä zumban illalle niin siinä tapauksessa saan mahdutettua mukaan vielä uimahalli keikankin. Eli puuhakas ja toivottavasti mukava päivä on tulossa tästäkin.
Huomenna alkaa arki taas, jonkin verran huomaan että työasiat alkaa stressata jo mieltä mutta yritän pitää ne taka-alalla vielä tämän päivän. Huomenna on minikääpiön kerho ja keskimmäisen hammasläkäri... ja tietenkin molemmissa pitäisi olla tismalleen samaan aikaan eli klo 0900 mutta onneksi Taru ihana ehtii auttaaa minikääpiön kerhoon viemisesä joten minä sitten saan kuskattua keskimmäisen hammaslääkäriin ja sieltä sitten kouluun. Itse kiiruhdan sitten lääkäristä töihin ,myöhässä tietenkin....
No mutta joka tapauksessa, tänän on vapaa vielä ja siitä nautiskellaan ihan koko porukan voimin





Kommentit