Eskarilainen on nyt haettu.

Ensimmäinen päivä meni kuulemma nopeasti ja ruoka oli hyvää. Tytöstä näkee että hän on aika väsynyt. Eskarin jälkeen hän pelasi mummon kanssa pari peliä ja nyt onkin sitten takki ihan tyhjä. Tyttö makailee mummon kainalossa kuuntelemassa satua.  Hirveän paljon ei tyttö kertonut päivästään eikä halunnut soittaa isälle ja kertoa päivästään, tästä rivien välistä vähän luin että hän ei oikein ole vielä päättänyt oliko kivaa vaiko eikö. Kyllähän se on vanhimman maailmassa suuri muutos kun äidin helmoista menee joka päivä neljäksi tunniksi muiden hoiviin.

No mutta eiköhän tämä tästä kun saadaan kunnon rutiiinit näihin päivin ja kun paremmin tutustuu kavereihin.  Olenkin jo itse miettinyt että kun eskarista kotiudutaan, välipalan jälkeen kun saadaan vaaveli unille niin sitten on huilimisen ja vaikka pienen satuhetken vuoro, sitten kun on saanut tankattua virtaa ja läheisyyttä äidin kainalossa niin eiköhän sitä sitten jaksa taas iltaan asti.

Tänään meillä olisikin illaksi ohjelmaa. Haettiin tänään vaarilta auto ja pääsemme Veeran luo tuhlaamaan rahoja, eli hän järjestää me&i-lastenvaatekutsut ja sinne on siis suuntamme .

Huomiselle sää ennuste näytti kaatosadetta joten huomisen päivän ohjelma on vielä suurimmaksi osaksi auki... . tiedossa on vaan että eskari jatkuu....