En jaksa enkä halua...

Näin paska fiilis ei olekkaan ollut sitten Emman kuoleman jälkeen.

MItään oikeaa varsinaista syytä ei ole.... selvisin hengissä sitä kai lähdin hakemaan. Olen vain niin turhautunut, turhautunut siihen että en osaa, turhautunut siihen että en tunnu ehtivän opetella, turhautunut siihen että en oikeastaan tiedä haluanko edes osata ja ehtiä, turhautunut kun en voi enään päättää kaikesta, turhautunut siihen että kaikki rutiinit mitä on opeteltu tuntuu murenevan kun en ole vahtimassa, turhautunut siihen että en voi auttaa vaikka haluaisinkin, turhautunut.....

Kaikki tuntuu menevän päin prinkkalaa. Turha soitella, en ihan oikeasti jaksa puhua...

Ei auta koru lauseet että kyllä se siitä...  Itkemistä sohvan nurkassa, se ehkä helpottaa... 

Kuin päivän kruunuksi. Mies oli unohtanut laittaa oven lukkoon lähtiessään hakemaan minua lasten kanssa. Mentiin minun työpäivän jälkeen Pasaatiin syömään ja ostamaan veljenpojan lahjaa ja oltiin kotona vasta lähemmäs iltakahdeksaa. Eikä siinä mitään että ovi jää lukitsematta mutta se hieman ärsyttää että  joku oli käynyt meillä sisällä. Luultavasti joku naapurin lapsista. Eikä siinä mitään , ei se haittaa jos joku käy mutta tällä kertaa se joku oli päästänyt koirat ulos ja jättänyt ovet apposen auki. Nyt sisällä on viileää ja koira reppanat ovat saaneet täällä olla viluissaan. Samainen joku oli syönyt puolikkaan viilin jääkaapista (vähän tuli itselleen parempi olo kun muistin että se oli se viili jonka päiväys oli mennyt aika päiviä sitten  ) ja ei ollut edes laittanut "todisteita" roskiin vaan oli länttässyt viilisen kannen työpöydälle. Inhottava tunne kun tietää että joku on täällä ollut... 

Oikeastaan... jos tämä päivä ei olisi ollut henkisesti niin raskas varmaan nauraisin tapahtuneelle, hihittelisin ja toivoisin vieraalle kovia vatsanpuruja ikivanhasta viilistä, mutta nyt kun itse ei vaan jaksa, ei jaksa, ei jaksa, ei jaksa niin tuntuu melkeipä loukkaukselta että joku on astellut talossani minun siitä tietämättä...

Nyt tämä pieni ihminen hajoaa... sohva saa ottaa minut armaaseen syliinsä ja kyyneleet saa tulla. Vaikka järkeenkäypää syytä ei ehkä olekkaan niin on ainakin järjetön väsymys.