Viime päivityksestä on taas vierähtänyt viikko...blush aika lentää. Mutta niin kuin yhden ystäväni kanssa tuossa yksi yö puhelimessa juttelin niin ei sille vaan mahda minkään.. kohta me köpötellään rollaattoreilla  ja muistellaan kaiholla näitä aikoja.  Pyörätuolit ja kävelysauvat somasti rivissä ja kuulolaitteet täysillälaugh.

Tämä viikko on ollut jotenkin "haasteellinen" , töissä on aika kiirusta ja kotona on ollut yhtä lentoa, kaipaan nyt kovasti yhtä kunnon vapaa päivää... siis sellaista että ei olisi YHTÄÄN MITÄÄN, ehkä vaan hyvää ruokaa, lapsia, sohvalla makaamista ja telkkua. Mutta muutamia viikkoja nyt ainakin täytyy sellaista odotella. Mutta hyvää kannattaa odottaa. ja yksi suurin odotukseni aihe on lasten syyslomalla tapahtuva risteily, Tukholmaan ja ihan parhaassa seurassa smiley.
Mutta siis vaikka viikko on ollut kiireinen niin kiireet ovat olleet pääasiassa mukavia kiireitä.  Likkojen treenejä, minikääpiön telinevoikkaa, kosmetologia ja sen semmoista.  Normaalia perus perheen arkea. heart

Eilen vanhin oli kutsunut ystäviiä syömään. Neljä tyttöä järjestävät keskenään neljän tähden illalliset. Eli tällä kertaa vanhin kokkasi ja toimi illan emäntänä ja ensi kerralla sitten jonkun toisen luona. Ihana idea ja tytöt oli ihan innoissaan. 
Vanhin oli jo pitkään miettinyt menua ja lopulta päätyi seuraavaan: Alkuruoka ananassalaatti, pääruoka kermaperunat ja uunilohi, jälkiruoka jäätelöpallo kinuskikastikkeella. Ohjelmana oli singstaria ja valokuvien katselua ja tanssia. Hauska ilta tuntui tytöillä olevan. smiley Sillä välin kun vanhin kavereineen nautti illallista oli keskimmäinen futistreeneissä ja me minikääpiön kanssa hänet sieltä haettiin pois ja mentiin heseen syömään. Loppu juhlien ajan pelailimme keskimmäisen huoneessa lautapelejä ja kuunneltiin isojen kikattelua. Mukava ilta. 

Tässä muutama kuva vanhimman illallisjuhlista: 







 
Tänään aamulla käytiin uimassa koko porukalla, oli oikien kivaa ja uimahallissa oli aika rauhallista. Tälle päivälle on ohjelmassa jalkapalloa ja yökyläkavereita. Likkojen futiskaveri tulee meille yöksi koska aamulla aikaisin lähdemme ajelemaan MIkkeliin turnaukseen ja olisi turhaa sitten aamulla ajella hakemasssa tyttöä kyytiin vaan nyt tämä menee aika kätevästi tässä samalla. Likat on innoissaan kun saavat kavereita. Ja siitä että pääsetvät ensimmäiselle "kaukaiselle pelireissulle" .  Minikääpiö jää huomenna mummon kanssa kotiin ja heillä on sitten ihan omat suunnitelmat uimareissuineen ja leikkeineen. smiley

Mutta nyt pitänee alkaa löymään likoille kampetta kasaan ja valmistautua itse lenkkille kaverin kanssa. Hauskaa aurinkoista syyspäivää kaikille.