Tänään on ollut helpompi päivä. Vanhin vietiin aamulla eskariin ja minä,keskimmäinen ja vaaveli lähdettiin avoimeen päiväkotiin kerhoilemaan. Aluksi keskimmäinen näytti siltä että hän menee jumitus tilaan mutta kun minä menein hetkeksi hänen kanssa askartelemaan niin nopeasti tyttö reipastui ja sitten olikin todela reipas koko kerhoilun. Vaavelikin oli paljon paremmalla tuulella kuin eilen eikä ihan kaikkia aikuisia tarvinnut pelätä tai vierastaa, tosin hurjan tarkkaa vaaveli seurasi aina että minne minä menin. Kun tultiin kerhoilemasta käveltiin hakemaan vanhin eskarista. Vaihdoin eskariopejen kanssa muutaman sanan ja kuulin että tyttö on reipas eskarilainen. Usein kuulemma ottaa ensin tarkkailijan roolin mutta sitten kun tietää että mitä tehdään niin menee reippaasti mukaan juttuihin. On kuulemma kaikkien kaveri ja ruokajutuissa todella reipas. Olikiva kuulla että alku on  ollut onnistunut!

Nyt vaaveli nukkuu ja tytöt leikkii pihalla. Kun vaaveli herää päiväunila niin ajattelimme lähteä uimahalliin pitkästä aikaa. Huomenna olisi eskarin lisäksi sitten tiedossa shoppailua, mies lupasi tytöille että ostaa heille housuja kun kaapissa lähes kaikki housut tuntuivat olevan tehneet kutistumis tempun, eli puntit olivat hurjan lyhkäisiä. Kovasti ovat tytöt kesän aikana kasvaneet.