Hienosti oli tytöillä mummolassa mennyt. Vaavelikin oli selvinnyt ensimmäisestä yökylä reissusta ongelmitta, uni ja ruoka olivat maistuneet joten kaikki kunnossa. Yleensä kun tytöt (lähinnä siis isot tytöt) ovat olleet jossakin hoidossa nin tämä kotiintulo päivä menee kiukuttelun merkeissä mutta nyt täytyy sanoa että ovat kyllä mahdottoman reippaita. Ei kiukuttelun häivääkään. Kotiin tultuaan he vaihtoivat  vaatteet ja painui naapurin kanssa leikkimään, äsken käväisivät syömässä ja nyt taas pulikoivat naapurin uima-altaassa. Hyvä näin. Vaavelikaan ei ole mitenkään kiukustunut tai roiku minussa, lähinnä vaan touhuilee omiaan ja taputtelee koiria oli tainut siis koiria olla enemmän ikävä kuin äitiä ).

Mutta oli kyllä ihana kuulla että yökyläreissu meni noin loistavasti. Nyt sitten on helpompaa joskus muulloinkin he yökylään päästää, tosin ei nyt pitkään aikaan... sen verran oli äiti ikävissään .