Vietettiin tänään taas retkeily iltapäivä/ilta. Oikein hävettää sanoa että on Kotkanlainen ja myöntää samassa lauseessa että ei ole koskaan tutustunut Kotkan luontopolkuihin (Tuulipuistossa ollaan käyty mutta se kulkee nykyään niin lähella satamaa että ei sitä oikein luontopoluksi voi enään kutsua) . Tänään aloitimme tutustumisen, retkemme vei Santalahteen ja siellä olevalle luontopolulle. Paikassa on kaksi luontopolkua jotka ovat molemmat noin 2.5 km pitkiä. Tänään tutustuimme niistä toiseen ja koska reissu oli niin mukava niin täytyy nyt tässä lähipäivinä tutustua myös toiseen. Lapset jaksoivat tosi hienosti. Isommat nyt ovat jo tottuneita retkeilijöitä mutta vaavelikin meni hienosti melkein koko matkan. Loppu vaiheessa alkoi maasto olla niin kivistä ja vaavelin jalka alkoi painaa ja kellokin alkoi uhkaavasti näyttää jo iltapuuro aikaa niin noin 500 metriä vaaveli matkusti kantorepussa selässä mutta muuten taapersi koko matkan, urhea pikku neiti!!!.

Ensin käveltiin noin puolet matkasta ja pysähdyttiin kalliolle syömään eväitä. Eväinä oli pillimehut ja piparia. Hetken tauon jälkeen matka jatkui taas. Täytyy sanoa että upeat merelliset maisemat ja uskomatonta että noin lähellä kaupunkia voi olla noin uskomattoman "karut" maisemat, olisi voinut kuvitella olevansa jossakin hyvin kaukana sivistyksestä.

Tässä kuvia matkaltamme:

"kuka tykkää retkeilystä?"

"ihah haa-puu"

jotain kiinnostavaa merellä:

Pitkos puut on aika jännittävät:

"me mennään edeltä...."

"hmmm.... menisinkö mielummin tuonne....":

loppu matkalla tuli vastaan silta, vaavelin jalka alkoi jo painaa ja hän siirtyi selkämatkustajaksi::

'

Kaikille kyllä voin lämpimästi suositella tuota luontopolkua, etenkin lapsi perheille, oli aika helppoa maastoa kävellä ja upeat maisemat.

KAIKKI ULKOILEMAAN !!